Raimo Nummela
Posetiivinen marssi
RNU-CD 603

Posetiivinen marssi / Gimis on hambo / Kapakka foxi / Kadonnut menuetti / Nahkasäkin polska / LoisQatrilli / Kahden Pennin häämarssi / Suviyön valssi / Sottiisi Hiljaistenmiestenlaaksosta / Kuka jätti basson sateeseen / Aikaisen aamun valssi / Sysimiilun polkka

Raimo Nummela on keitetty jo niin monessa liemessä, että olisi ollut ihme, jos hän ei olisi alkanut myös säveltää. Leikarit, Loiskuu, Kesäpelimannit, Shaika Balalaika… Jep jep, tältä mieheltä ei ole soittohommaa puuttunut. Posetiivinen marssi on ensimmäinen lähes kokonaisuudessaan Raimo Nummelan säveltämää musiikkia sisältävä cd.

Kuten levynkansistakin käy ilmi, valtaosa kappaleista on viime vuoden tuotoksia, mutta kokonaisuudessaan ne kattavat lähes kymmenen vuoden välin 1994-2003. Useimmista sävellyksiä ja sovituksia vastaa maestro itse. Mukaan on kelpuutettu muilta säveltäjiltä ainoastaan Jaakko Heikkisen tositapahtumiin perustuva Kuka jätti basson sateeseen. Jokaista kappaletta kohti on käytetty vajaa rivi hyvin osuvaan kommentointiin kappaleiden alkuperästä ja tunnelmasta.

Nummelan soitinarsenaaliin kuuluvat tällä äänitteellä haitari, hanuri ja oikea 45. Lähemmän kuuntelun myötä selviää, että haitarilla tarkoitetaan 2-rivistä haitaria ja hanuri puolestaan vastaa 5-rivistä. Oikea 45 on Nummelan oikeanpuoleista jalkaa koristava kengännumero, joka osaltaan selittää muhevan jyskeen Nahkasäkin polskassa.

Vierailijoitakin on mahtunut mukaan kunnioitusta herättävä liuta. Nahkasäkkiä ja moraharpaa soittaa Spelareista ja Ihtiriekosta tuttu Patrik Weckman, harmoonia Vissingin Mari Hakala, kitaraa legenda-jo-herätessään Kari Pulakka. Bassoa pompottelee Panu Helke, viulun ja mandoliinin varressa taituroi Rauno Lehtovaara ja klarinettia puhaltelee Jaakko Heikkinen, alttosaksofonia Seppo Kurkela. Lyömäsoittimia kalisuttaa Eero Verkko, sahaa ulvottaa Minna Laamanen ja viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä kirkkourkuja (!), pianoa ja äänihuuliaan helisyttelee Leena Tapio.

Raimo Nummela on hyvin perinnetietoinen, mutta silti omalaatuinen säveltäjä. Hänen vahvoja valttejaan ovat monipuolisuus ja ennakkoluulottomuus. Sovittajana hän ei turhia konstaile. Sovitukset ovat hyvin yksinkertaisia ja sellaisinaan toimivia. Myös omituisilta kuulostavia ratkaisuja, kuten kirkkourkuja pelimannimusiikissa, ei ole kaihdettu. Joihinkin biiseihin, esim. aloitus- ja nimikappale Posetiiviseen marsiin olisin kaivannut lisää bassoa. Maestro vastaa myös levyn äänityksestä, josta puolestaan löytyy yksi kokonaisuuden heikoista kohdista. LoisQatrillissa kuultava mandoliinisoundi on hyvin tukkoinen. Johtuuko äänityksestä vai soittimesta?

Nummelan monipuolisuutta esittelevän kokonaisuuden kappalejärjestys voi vaikuttaa ensin alkuun hieman omituiselta, mutta siihen tottuu kummasti. Parhaiten kokonaisuudesta erottuvat kuitenkin tuoreimmat sävellykset ja niistä eritoten Gimis on hambo, Nahkasäkin polska ja päätösraidan virkaa toimittava klezmer-vaikutteinen Sysimiilun polkka.

Posetiivinen marssi -levyä värittää arkinen ja leppoisa tunnelma, joka kuuluu niin pelimannien soitossa kuin kappaleista löydettävässä kommentoinnissakin. Raimo Nummela kuuluu mielestäni kuluneen vuoden ehdottomiin yllättäjiin. Tämän levyn kuultuaan voi ajatella vain posetii… eiku positiivisesti.

Juho Koiranen


Kärttynä
Rikas
KÄ001

Kymmenen / Hei lumpun lumpun / Kaks’ oli meitä kaunokaista / Lauantaki-ilta / Laulu on iloni ja työni / Heilani on mun vierahalla maalla / Häpeä!!! / Häät nousee / Meren seljälle purteni seilailee / Rikas / Pihtarin polkka / Heili lähti merille / Ilmota ilo itestäs / Mieli miehelle tekevi / Ei pitäisi neien nuoren / Kun oisi miesi mielehinen / Sillepä minä menisin

Kärttynä-nimen alle kätkeytyy kolme naista Kotkan seudulta: Seija Kiiveri (laulu, harmonikka, piano), Pia Lunkka (laulu, A-kattila) ja Laura Jokipii (laulu, sello). Rikas on tämän trion debyyttilevy, vaikkakin he ovat mukana myös viime vuonna ilmestyneellä Permanto soikoon -kokonaisuudella.

Eniten levyn tuotoksissa on ansioitunut haitaristi Kiiveri, joka on säveltänyt näistä seitsemästätoista kappaleesta yksitoista ja vastaa pääosin myös sovituspuolesta. Sanoituksista päävastuun ovat ottaneet kattilataiteilija Lunkka ja lyyrikoiden grand old lady Kanteletar. Tradejakin on otettu mukaan. Niiden kohdalla olisi kuitenkin voinut valita vähemmän kuluneita standardeja tai jotain uusia löytöjäkin. Näiden äänitysten ansioksi voidaan kuitenkin lukea kappaleisiin tehdyt raikkaat sovitukset - samaan käsittelyyn kun on päässyt myös J. Alfred Tannerin koskettava Laulu on iloni ja työni.

Kokonaisuus on hyvin monitahoinen. Peräkkäiset kappaleet voivat olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia - hambomaisesta rytmistä perinteen kautta lattareihin. Monipuolisuus on Kärttynän vahvuus, mutta levykokonaisuuden heikkous. Lähinnä juuri lattarivaikutteiset Kaks’ oli meitä kaunokaista ja Ilmota ilo itestäs vaikuttavat olevan ihan eri maailmasta - kuin joltain toiselta levyltä. Puolestaan sellohevin kanssa kättä paiskaava Heilani on mun vierahalla maalla ja irlantilaispoljentoinen Pihtarin polkka puolestaan yllättävät positiivisesti ja sopivat kokonaisuuteen kuin nakutettu.

Levyllä on vierailijoita yli puolessa kappaleista, mikä on sinällään harmi. Olisin toivonut kuulevani enemmän juuri triokokoonpanon aikaansaannoksia, koska siitähän Kärttynässä on loppuviimeiseksi kysymys. Esimerkiksi Pia Lunkan kattila jää monissa kappaleissa selvään paitsioon. On kuitenkin aiheellista mainita, että kappaleita sävyttävät omilla tavoillaan herrat Harri Heininen (lyömäsoittimet, kilistimet, kahvikupit) ja Erkki Siikasaari (kontrabasso), Hellevi Seiro (kertojan ääni), Cobra Len’s -yhtye eli Rymäkästä tutut Ossi Perälä (tinapilli) ja Simo Samuli (kitara) sekä Tradivaarassa vaikuttava Eero Kupias (viulu) ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä vääristä äänistä vastuussa oleva Pepa Uganda.

Kansiin olisin toivonut reippaasti enemmän tietoja niin yhtyeestä kuin kappaleistakin. Nyt nämä täytyy metsästää internetistä, joka - kuten kaikki varmaankin tiedämme - on alati muuttuva ja oikullinen formaatti. Muutaman vuoden päästä levystä tietoa hakevat saattavat jäädä nuolemaan näppejään. Tämä kannattaa ottaa huomioon jatkossa. Ja ovathan levynkansitekstit aina niin kutsuttua aikalaiskuvausta.

Rikas-julkaisun parhaita paloja ovat ehdottomasti keskivaiheilta löytyvät Häpeä!!! ja Häät nousee sekä loppupuolen turhalla kestolla pilaamaton Ei pitäisi neien nuoren. Ylipäänsä ajatellen levyllä kuullaan todella komeata stemmalaulua ja kaunista soitantaa. Todella rikasta musiikkia siis.

Juho Koiranen



Marianne Maans
FMI CD 21

Liten visa dansar / Silibrand / Arktisk dans / Av hjärtat jag dig älskat / Mod / 365 dagar / Trädet / Soluppgång / Mediterranean / Amöba / Havets sång / Utflykt / Mos-Leanders brudvals

Marianne Maans soitti aikoinaan suomalaista kansanmusiikkia moneen suuntaan vieneessä Pirnales-yhtyeessä. Jokunen vuosi sitten hän julkaisi Maria Kalaniemen ja Olli Variksen kanssa mainion I Ramunders fotspår -levyn. Ja nyt hän on täällä taas - tällä kertaa soololevyn keinoin.

Kyseessä on soololevy sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka taustalta löytyy samainen Ramunder-kollektiivi. Levyllä ei ole ainuttakaan vierailijaa, vaan pääosassa on yksi nainen - ääni, jouhikko ja viulu. Ääntä Maans on käyttänyt sekä laulujen tulkitsemiseen että sävelmiensä sovittamiseen. Olli Varis on puolestaan suorittanut osan äänityksistä (Mariannen hoidettua loput) ja Maria Kalaniemi on tuottanut levyn.

Valtaosin Maansin soolo koostuu Mariannen omista sävellyksistä, mutta mukaanon mahtunut jokunen tradikin. Tunnetuimmasta päästä lienee kakkosraita Silibrand, jonka Gjallarhorn levytti debyytilleen nimellä I riden så. Perinteiset sävelmätkään eivät ole kuitenkaan säilyneet koskemattomina, vaan Maans on lisännyt niihinkin omat mausteensa. Ja hyvä niin. Tämä levy tulee miettiä kokonaisuutena, jota kuunnellessa on hyvä heittää maailman murheet mielestään ja keskittyä kuuntelemaan Mariannen kuulasta lauluääntä ja taidokasta soittoa molempien jousisoitinten varressa.

Ja ei huolta. Mukana on myös vauhdikkaampia makupaloja tunnelmaa vaihtelemaan. Omiksi suosikeiksini ehtivätkin jo muodostua jouhikolla soitetut Arktisk dans ja Utflykt, joista ei menoa ja meininkiä puutu. Onpa Maans saanut aikaiseksi myös viululauluvastineen Vivaldin Neljälle vuodenajalle - 365 dagar jakautuu selvästi kaikkiin neljään vuodenaikaan ja kuvastaa osuvasti niiden piirteitä.

On vaihteeksi mukava kuunnella hyvin pienimuotoista mutta paljon aikaansaavaa tuotantoa. Neuvoni tämän levyn hankkiville on se, että ottakaa mukava asento, laittakaa kuulokkeet korville, sulkekaa silmänne ja antakaa Marianne Maansin musiikin vetää mukanaan toiseen maailmaan - maailmaan, jossa kiirettä ei tunneta.

Juho Koiranen


Pukinsarven tröötöttäjät
Oma pukki pusikosa
Sarvi-01

Loilotus / Annastuunan laulu / Karhun sanat / Paimenen polska / Oma pukki pusikosa / Rokkipukki / Veittimäki / Heilani on kon kutujjuusto / Trööttöjatsi / Poonusrantu / Täydellinen / Unihiekkaa

Mikä se on semmonen, jolla on neljä jalkaa, kaksi sarvea ja haisee kuin pässi? No sehän on tietenkin pässi. Mutta mikäpä on semmonen, jolla on 22 jalkaa, tusinan verran sarvia ja haisee kuin pässi? Vastaus kuuluu: Pukinsarven tröötöttäjät Kiikoisista.

Pukinsarvipuhaltimen rakennuskurssilla tavanneet henkilöt innostuivat pitäjän imagoonkin hyvin sopivasta soittimesta siinä määrin, että perustivat ensin yhtyeen, sitten yhdistyksen edistämään vuohipaimennuksen ja pukinsarvensoiton jaloa historiaa. Ja hyvältähän tuo näyttää ja kuulostaa.

Pääosassa olevat kansantrumpetit on nimetty ääniominaisuuksiensa mukaan. Siksipä levyllä kuullaankin esimerkiksi pröö-, tryy-, crui- ja right-up-tiitulitulitii-sarvia. Sävelmaailmaa laajentavat tanotyytty, kitara, banjo, haitari ja lyömäsoittimet. Eikä todellakaan sovi unohtaa varsin vahvana esiintyvää ihmisäänipanostusta.

Kappaleissa on niin trad-sävelmiä kuin omaakin tuotantoa (tosin Max Freedman ja Jimmy DeKnight tuskin pitäisivät siitä, että heidän tekemäänsä sävelmää Rock Around The Clock sanotaan tradiksi). Ohjelmistoa on haettu myös jatsin ja rockin puolelta. Beethovenkin on varmaan kääntynyt haudassaan jo niin monta kertaa, ettei tröötötys enää liikaa hetkauta. Yhtyeen omissa sanoituksissa on runsaasti huumoria, pohjallinen menneiden muistelua, ripaus nykypäivää ja hyppysellinen politiikkaa. Kaikkea sävyttää maaseutuhenkinen itsetunto ja pukkimaisuus. Ja kiikoslainen kotiseutuylpeys.

Levyn suurimmaksi ongelmaksi muodostuu sen sangen lyhyt kesto. Noin puolituntinen kokonaisuus jättää korvaan tietyn kaipuun pukkikulttuurille, ja siihen auttaa toistaiseksi vain levyn kuunteleminen uudelleen. Joitain pienempiäkin huomioita kyllä on. Esimerkiksi Annastuunan laulu on heti toisena kappaleena vähän turhan pitkä ja raskas. Se olisi sopinut paremmin jonnekin levyn keskivaiheille.

Ehdotonta plussaa tulee arkistonauhojen käytöstä. Ja voisihan sitä kiikoslaista kutunjuustoa joskus kokeillakin… Kun se kuulemma on hyvää…

Juho Koiranen


Burlakat
Magie
JJVCD-13

Ruskei neicüt / Briha / D'ielo / Itköü neicüt / Tolska / Astuin küläs / Mandzoimarja / Anni neidoi / Poven poltto / Mehiläinen / Virta vierii / Koivune / Pajatuksen pajatango

Keski-Karjalasta kajahtaa jälleen! Kohta kymmenen vuotta toiminut Burlakat ponnistaa samalta maaperältä, josta Värttinäkin muinoin. Vaivatta tunnistettavaa Rääkkylä-soundia kuullaan nyt ryhmän toisella levyllä, joka on nimeltään Magie. Burlakat aloitti levytysuransa vuonna 1999, jolloin ilmestyi Timo Alakotilan tuottama Tsastuska. Uuden levyn tuottajana on häärinyt Värttinästä tuttu kitaristi Antto Varilo.

Yhtyeessä soittaa ja laulaa kahdeksan muusikkoa. Soitinvalikoimaan kuuluvat kantele, viulu, basso, lyömäsoittimet, mandoliinit, kitara, haitarit ja kuullaanpa levyllä sormipianoakin. Selkeä-äänisestä laulusta-milloin soolona, milloin moniäänisenä- vastaa kolmen naisen ryhmä: Johanna Koukkunen, Sirkka Kosonen ja Pauliina Lerche.

Burlakoiden erikoisuutena on rajakarjalaisten, karjalankielisten laulujen esittäminen. Magie-levyllä karjalankielisiä lauluja on kahdestatoista kappaleesta peräti kahdeksan. Melkein ymmärrettävä, mutta kuitenkin outo kieli tuo kokonaisuuteen omaa eksotiikkaansa. Äkäiset konsonantit terävöittävät musiikin tulkintaa ja sointuvat hauskasti selkeään laulusoundiin.

Magie-levyllä lähes puolet sävelmistä on yhtyeen jäsenten omia. Jostain syystä miellyin juuri näihin kappaleisiin eniten. Välillä laulut tuottavat melkein fyysisiä reaktioita. Esimerkiksi Pauliina Lerchen säveltämä pohjattoman haikea Itköü neicüt lamaannuttaa ja varastaa energiat. Aivan vastakkaisiin fiiliksiin vie Sirkka Kososen säveltämä Poven poltto. Taistelutahto palaa ja elämä virtaa taas suonissa. Kertakaikkisen kiehtovaa, maagista, vastustamatonta!

Levyllä vaihtelevat räväkät ja pehmeät sävyt, vaikka tietynlainen reippaus värittääkin lähes kaikkia kappaleita. Kuulijan on mukavaa matkata Burlakoiden kyydissä. Musisointi on taitavaa ja yhteenhitsautunutta, eikä soitto-ja laulupuolen välillä ole minkäänlaista epätasapainoa.

Tämä on levy, jonka kanssa mielenkiinto ei pääse herpaantumaan. Kappalejärjestys on sommiteltu sopivan vaihtelevaksi ja sovitukset rakennettu kiinnostavasti, mutta onneksi itsetarkoituksellista kiemuraisuutta välttäen. Magie on makoisa levy. Nauti sinäkin!

Marjo Jääskä


Fispeli
Aathra

Pieni Mylly & Karjalan poikia / Masurkka / Vårvintervals / Polkolkka / Minstrelin aamu / Irxu / Pelimannimarssi / Virmakka / Skrattlas låten / Lukkari Heikin polkka / Metsäkukkia / Joraava orava

Fispeli on tuore turkulainen kokoonpano. Viulun ja harmonikan muodostamassa duossa soittavat Anna Savolainen ja Jorma Punta. Yhtye perustettiin keväällä 2002 ja sen toiminta on käynnistynyt varsin aktiivisesti. Fispeli on ehtinyt keikkailla ulkomaita myöten. Vuonna 2003 yhtye vieraili Italiassa, Hollannissa ja Virossa, ja sama tahti jatkuu tänäkin vuonna. Kotimaan esiintymisten lisäksi keikkakalenterissa on buukkaus mm. Brasiliaan.

Yhtyeen levytysura käynnistyi maaliskuussa 2003, jolloin ilmestyi cd-single Polkolkka ja viime joulukuussa julkaistiin ensimmäinen pitkäsoitto Aathra. Kansilehdykän mukaan aathra on muinaisruotsia ja tarkoittaa vesiväylää. Sanaa pidetään Aurajoen nimityksen etymologisena lähtökohtana.

Fispelin ohjelmistossa on sekä trad.-materiaalia, että sävellettyä kansanmusiikkia. Sävellys- ja sovituspuolella on Anna Savolainen itse ahkeroinut, levyn kappaleista neljä on hänen säveltämiään ja toisiin neljään viulisti on sommitellut sovituksen.

Aathralla kuullaan varmaotteista ja ammattitaitoista soittoa. Yhteissoitto toimii ja sovitukset sisältävät riittävästi koukkuja, joihin kuulijan on hyvä tarttua. Soitannon yleisote on iloinen ja pirteä. Hauskasti tykyttävät eteenpäin esimerkiksi Virmakka sekä Lukkari Heikin polkka. Vastapainoksi tosin valssataan haikeisiin tunnelmiin Metsäkukkien tuttujen sävelten keinuttamina.

Aathra on rehellistä ja konstailematonta peruskansanmusiikkia. Ei tämä ehkä tajuntaa räjäytä, mutta hyväntuuliseksi tekee, eikä se ole aivan vähän se!

Marjo Jääskä