Helsinki Mandoliners 2
KICD86

Marching gigue/ Tatra/ Cauchyn horisontti/ Ingela & Morten/ Vapaa pudotus/ Mediterranean polska/ Tsuhna/ Kämmäkän tyyskä/ Kolmas rastas/ Hiplet/ Kaustislainen menuetti ja polska/ Siltatanssit-tango/ Tim & Rusty

Helsingin mandoliinitaiturit iskevät jälleen! Kauan odotettu jatko Helsinki Mandolinersien ensilevylle on viimein nähnyt päivänvalon. Perustrio Olli Variksen, Petri Hakalan ja Arto Järvelän kanssa kansikuviin ja esiintyjien nimilistaan on päässyt myös edellisen levyn avustaja, bassotaiteilija Tapani Varis.

Tällä kertaa yhtye on päättänyt keskittyä omaan materiaaliinsa. Levyn kolmestatoista kappaleesta kaksi on Petri Hakalan käsialaa, niinikään kaksi Olli Variksen ajatuksista ja jäljellä olevat yhdeksän kappaletta yhtyeen kolmannen jäsenen, Arto Järvelän köyhtymättömältä liukuhihnalta. Sävellykset ovat nokkelia, mukaansatempaavia ja eheitä kokonaisuuksia ­ kauneutta unohtamatta.

Sinällään trad-materiaalin puuttuminen on harmi, sillä mandoliinitrio-kokoonpanolla on paljon annettavaa perinnesävelmien sovituksiin. Orkesteri osoittikin hallitsevansa tyylikkään kansansävelmien sovittamisen edellisellä julkaisullaan. Ehkä sitten taas seuraavalla levyllä. Lievennystä tähän jyrkkään kahtiajakoon tuovat Arto Järvelän sävellykset Siltatanssit-tango ja Kaustislainen menuetti ja polska, jotka ovat tulleet aiemmin tunnetuiksi ensinmainittu JPP:n, jälkimmäisestä menuetti Tallarin esittämänä.

Erikokoiset mandoliinit soivat edelleen hyvin yhteen ja taidokkaat sovitukset kruunaavat kokonaisuuden. Jotain ankarammanpuoleista jäin kuitenkin

kaipaamaan, joskin tätä kaipuutani lievitti upea Mediterranean polska. Noista erikokoisista mandoliineista muuten: ensimmäisellä levyllä Petri Hakalalla oli käytössään cittern, nyt puolestaan oktaavimandoliini. Keikalla kuitenkin havainnoin kyseessä olevan yksi ja sama soitin. Voisiko maestro Hakala hieman selventää tätä nimityksen vaihtamista?

Kokonaisuudessaan Helsinki Mandolinersien kakkoslevy vastaa sille asetettuihin odotuksiin tyylitajuisilla, mutta täysin originaaleilla sävellyksillä ja näppärillä sovituksilla. Vaan riittääkö meille kahdenkaan levyn anti? Enpä usko. Tätähän tahtoo lisää.

Juho Koiranen


Timo Myllykangas
Music for jet lag
SEITACD008

Monsterville / Almost Neanderthal / Drum'n Bass / Tylsä disco / Kyyhyseni / Eskolle / Voi ruusuni / Don't Bother the Noises Outside Your Head

Timo Myllykangas on ahkera kontrabasisti, joka tunnetaan ainakin yhtyeistä JPP, Troka ja Folkkarit. Myllykangas on esiintynyt kokeellisissa sooloprojekteissa sekä tehnyt yhteistyötä tanssijoiden kanssa. Musiikillisia raja-aitoja basisti on tutkiskellut myös huippuviulisti Pekka Kuusiston ja Luomu Playersien Folk Trip-levyllä, joka ilmestyi vajaa vuosi sitten. Music for jet lag on Myllykankaan ensimmäinen soololevy.

Music for jet lag on kummallinen levy, voisi kai puhua kokeellisuudesta. Musiikillisesti levy nojaa pizzicato- pomputteluihin, mutta mukaan on kudottu myös naurua ja puhetta. Tyyli on hyvin mietiskelevää, improvisatorista, vapaasti virtaavaa.

Levyn mukana oleva vihkonen on huomattavan paksu, ja suomenkielinen osuus sisältää neljätoista sivua Myllykankaan tajunnanvirtaa, eräänlaista saunakamarifilosofointia. Tekstin teemaksi tuntuvat nousevan kysymykset ajasta ja ajattomuudesta, matkasta ja paikallaan pysymisestä, ajan ja matkan suhteesta. Muun muassa. Tyylillisesti teksti on sanaleikittelyä, merkitysten venyttämistä ja nurinpäin kiepsauttelua, absurdismiakin. Toistuvia käsitteitä ovat levyn nimessäkin esiintyvän jet lagin lisäksi tyhjyys, ajattomuus, uni, todellisuus. Tätä intellektuelliltakin tuntuvaa problematiikkaa arkipäiväistetään alkoholi- ja anaalisanailulla. Perussävy pysyy kuitenkin vakavana, ja tarinan kertojaminä hortoilee jet lagissaan kuin Liisa Ihmemaassa, yhtä turvattomana ja eksyneenä.

Turvaton ja eksynyt on myös kuulija ja lukija tämän häkellyttävän kokonaistaideteoksen äärellä, ja pahoin pelkään, että juuri se on ollut Myllykankaan tarkoituskin. Tämä on outo paketti. Onko tämä ironiaa, huumoria, pilkkaa vai silkkaa psykedeliaa? Jos tavoitteena on ollut sekavan ja harhaisen olon tuottaminen kuulijalle, muusikko on siinä onnistunut. Tämä levy vaatii seikkailumieltä. Ennenkokematon kokonaisuus kuitenkin!

Marjo Jääskä



Pelimannisäveliä Pohjois-Savosta …soitettuna
PKYCD-1

Soittajain marssi/ Tuuren sottiisi/ Juokin II jenkka/ Kallavesi-valssi/ Erkon ja Obleenan polkat/ Nosta jalkaa/ Kalpean Iidan tango/ Pelimannin syksy/ Aijan takunen/ Kalakukko/ Sauvakävelyjenkka/ Vuotjärvivalssi/ Pelimannien tulo/ Sorsakosken menneisyyttä/ Muistojen silta/ Pekan musiikkipolkka/ Elon purressa/ On hyvä näin/ Laula lapsi/ Niityllä/ Kuikkalan polska/ Istupas minun kultani/ Vaikkojoen valssi/ Telkkämäen polska/ Kiitos sinulle Herra/ Muuttunut maailma

Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistys on tuottanut 30-vuotisjuhlansa kunniaksi CD:n alueen tarjonnasta. Levy esittelee alueen ryhmistä Kuopion pelimannit, Soitinyhtye Savonian, Leppävirran pelimannit, Juankosken pelimannit, Kaavin viihdeorkesterin, Tuulesta Viis’ ­yhtyeen, Mäntyjärven kyläorkesterin ja Sinitien musikantit. Äänitteen sisältö perustuu monin osin Pelimannisäveliä Pohjois-Savosta ­kirjaan, mistä juontuu levyn nimikin.

Soitettujen pohjoissavolaisten pelimannisävelien kokoelma tarjoaa kuunneltavaksemme vireää harrastustoimintaa ja runsaan kattauksen alueen pelimannien sävellyksiä. Tällaiset maakuntalevyt ovatkin melko harvinaisia ja Pohjois-Savo on osoittanut aktiivisuutensa moneen kertaan ja monella saralla.

Valitettavasti pelkkä maakuntahenki ei riitä nostamaan levyn tasoa. Äänitys vaikuttaa pikaisesti tehdyltä, kertaotoilla tallennetulta. Ensimmäisten seitsemän kappaleen eli yhteissoiton kohdalla tämä on toki ymmärrettävää, mutta kun siirrytään pienempiin ryhmiin, voi vain ihmetellä tason alhaisuutta. Aitouden tavoittelu kunniaan, mutta rajansa kaikella. Arkistoäänitteinä ja demoina nämä menisivät läpi, mutta koska kyse on myyntiin tarkoitetusta julkaisusta, olisi tähänkin puoleen voitu panostaa enemmän. Myös treenikämpillä.

Tuotantovastaava Markku Vuori toteaa levynkannessa seuraavaa: ”Johtavan teeman tämän levyn ohjelmistoa suunniteltaessa oli ajatus, että kaikki levylle tuleva musiikki on savolaista kansanmusiikkia. Jokainen levyllä oleva kappale myös täyttää tuon vaateen, …” Kuitenkaan esimerkiksi sellaiset säveltäjänimet kuin Patrik Weckman ja Veikko Ahvenainen eivät minun mielikuvissani juurikaan yhdisty Savoon.

Koska esiteltynä on useita ryhmiä, olisi toivottavaa, että jokaisesta ryhmästä olisi ollut pieni esittely levyn kansissa. Myös kappaleiden taustoista olisi ollut mukava lukea. Näiden tietojen puuttuminen saattaa tosin olla ennemminkin kustannustekninen asia kuin tekijöiden viitsimättömyyttä. Panostus olisi kuitenkin ollut paikallaan, onhan levy melko pysyvä jälki, eikä muutaman vuosikymmenen päästä ole välttämättä saatavilla tietoa siitä, keitä näissä yhtyeissä vaikutti.

Hieman kovemmalla panostuksella Pelimannisäveliä Pohjois-Savosta …soitettuna olisi voinut olla mitä mainioin osoitus vahvasta maakuntahengestä, tässä muodossaan tallenne alueen pelimannitoiminnasta, joka on enemmänkin osoitus määrästä kuin laadusta. Hatunnosto joka tapauksessa Pohjois-Savolle ­ teitte taas pioneerityötä.

Juho Koiranen


Mikko Perkoila
Terveisiä Kennelistä

Terveisiä Kennelistä/Vuosi/Sammakkomiehen laulu sateen jälkeen/ Haamu Who? ja Luuranko-Lou/Kun on paha olla/Pullalaulu/Kuningas pomppulinnassa/Olla vain ja laiskotella/Sivistyneet kivet/Emujen kemut/Luonnon tasapaino/Olkoon polkusi sileä

Mikko Perkoila on kulttuurin moniottelija: laulaja, sanoittaja, säveltäjä, perinnesoitinten rakentaja, järjestöaktivisti...Perkoilan levytysura alkoi vuonna 1977 Arkiviisu-yhtyeen kanssa, ja omia laulujaan mies on äänitteillä julkaissut vuodesta 1980. Ensimmäinen lastenmusiikkikilevy, Runokoira Pentti, ilmestyi vuonna 1985.

Karvakuonojen parissa seikkaillaan myös Perkoilan uudella levyllä Terveisiä Kennelistä, joka on lauluntekijän kuudes lastenlevy. Terveisiä Kennelistä on yhden laulun sanoitusta lukuun ottamatta kokonaan Perkoilan itsensä käsialaa. Muusikkokavereina levyllä esiintyvät Perkoilan oman Kennel-yhtyeen jäsenten, Anna Hännisen, Erkki Okkosen ja Heikki Uimosen lisäksi muun muassa Mongo Aaltonen, Timo Alakotila ja Ville Ojanen. Eikä tässä kaikki, kuullaanpa levyllä sellaistakin ihmettä kuin seitsenhäntäistä koirakuoroa. Levyn nimiraidalla esiintyviä karvaturreja johtaa ansiokkaasti Janne Louhivuori, joka on myös vastannut haukkujen sovituksesta.

Terveisiä Kennelistä on rakennettu samoista oivallisista aineksista kuin Perkoilan edellisetkin lastenlevyt. Hupaisat yksityiskohdat, tarinoidet vinhat ja yllättävät käänteet, kivasti kiemurtelevat sanaleikit ovat kaikki laulutekstien kutkuttavan hauskoja piirteitä. Tarinoissa lauletaan yllättävistä, hupsuista, hirvittävistä, mutta aivan arkisistakin asioita. Perkoila kertoo kuulijoille, millaista on eläinten ja ihmisten elämä, ja päästäänpä laulujen myötä kurkistamaan jopa kivien ja kummitusten maailmoihin. Laulaja ei ole kuitenkaan karttanut vakavampiakaan aiheita, vaan sympaattiseen tyyliinsä kuvailee, miltä tuntuu kun on paha olla tai ottaa napakasti kantaa nykyperheiden kiireiseen elämänmenoon.

Musiikillisesti levyllä matkataan tyylistä toiseen, Amerikan meinigistä Kaustisen maisemiin, ja didgeridoon pörinän lennättämänä käväistään Australiassa saakka. Sovitukset ovat ilmavia, ja soinnin perustana on akustisuus. Tähän helposti lähestyttävään saundikudelmaan Mikko Perkoilan lempeän kertova laulutyyli solahtaa mainiosti.

Terveisiä kennelistä on oiva esimerkki lastenlevystä, joka ilahduttaa myös aikuista kuuntelijaa. Perkoilan tapa tehdä lauluja muistuttaa myös siitä, ettei ehkä olekaan niin tarpeellista rajata tiettyä musiikkia tai vaikka kirjallisuutta lasten omaksi, vaan kaiken ikäiset ihmiset voivat saada elämyksiä samoista asioista.

Marjo Jääskä


Anne-Mari Kivimäki
Pauhu
KAMCD1

Ilja/ Sinda II/ Siiputus/ Matka/ Sinda I/ Pauhu/ Tanhuvaara/ Patronen I/ Patronen II/ Patronen III/ Patronen IV

Anne-Mari Kivimäki on nuori, Pohjanmaan Kuusiokuntien (Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Soini, Töysä ja Ähtäri) alueella toimiva kyläpelimanni. Hänet muistetaan myös Spontaanin vireen haitarinsoittajana, tosin nyttemmin yhtyeen riveistä poistuneena. Nyt hän on päästänyt julkisuuteen ensimmäisen soololevynsä, Pauhun.

Pauhu koostuu Anne-Marin omaksumista ja sovittamista karjalaisista sävelmistä sekä omista sävellyksistä. Nämä sävelmät hän esittää erityisesti 1-ja 2-rivisillä haitareilla, mutta yhdessä kappaleessa myös viisirivisellä. Perinnesävelmät ovat suistamolaisen haitaristi Ilja Kotikallion sekä ägläjärveläisen kanteleensoittaja Paavila Patrosen ohjelmistoista.

Levylle on hankittu melkoinen vierailijajoukkio: Piia Kleemola, Juha-Matti Kurra, Petri Prauda, Antti Järvelä… Äänitteen soololevystatusta tosin korostaa se seikka, että valtaosa vierailijoista on äänessä vain yhden kappaleen, Tanhuvaaran, aikana ­ tanssija Reetta-Kaisa Pirhonen ja laulaja Soila Sariola kuitenkin kahden ja tämmäystaituri Eero Grundström jopa kolmen kappaleen aikana. Ehkä tällaisia soolojulkaisuja voisi olla enemmänkin. Tuoreessa muistissa on vieläkin mainio Arto Järvelä soittaa viulua ­levy.

Tässä vaiheessa lienee hyvä mainita, että levy esittelee Anne-Marin soittotaitojen lisäksi haitari-tanssiduo Puhdin, jonka muodostavat haitaristi Kivimäki sekä tanssija Pirhonen. Tämän duon yhteistyötä voi tarkastella paitsi Siiputus ja Patronen IV ­raidoilla, myös näiden kappaleiden videoversioilla. Puhdin esimerkin mukainen yhteistyö on enemmän kuin tervetullutta.

Kivimäki käyttää pieniä sävelaihioita, jollaisia yleisimmin kuulee pienkanteleilla ja jouhikolla soitettuna, mutta Anne-Mari noudatteleekin tässä Ilja Kotikallion mallia. Pienet variaatiot ovat mannaa alaa tuntevalle, mutta voivat jäädä maallikkokuuntelijalle vieraiksi. Varsinkin, kun jatkuvasti saa kuulla vähärivisten uudistavista käyttötavoista, voi olla vaikeaa ajatella tällaista minimalistista ilmaisua. Tässä korostuukin Puhti-duon merkittävä osoitus pienimuotoisenkin soiton ja tanssin integraalisesta yhteydestä. Eniten jalan alle käy ”alusta loppuun tykittäen” ­tyylin kappale Tanhuvaara, jonka jälkeen korva saa levätä neliosaisen Patrosen parissa. Kokonaisuus paranee useamman kuuntelukerran jälkeen ­ älkää siis antako ensimmäisen kuuntelukerran karkoittaa tämän levyn ääreltä! Antakaa sen pauhua ­ loppuun asti.

Juho Koiranen


Vanhanpiian pojat
Ravistettava ­ Omskakas
VPPCD-5

Mari ota piimää / Miesten välisestä ystävyydestä / Lasitehtaan varjossa / Näin iso isä / Ahnas mies tuli taloon / Hannu ja Kerttu / Mahottoman suuri rakkaustarina / Kerran Jämsässä / Suihkosen sivutoimi / Mieheni katosi

Vanhanpiian pojat jatkavat valitsemaansa tietä kummallisten lyriikoiden, pienten ihmisten asioiden sekä itseironian parissa. Uusin julkaisu on kansien mukaan kevytlevyte, joka sisältää 30 prosenttia vähemmän musiikkia ­ mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kesän 2003 Kaustisen festivaalien juhlayhtyeeksikin noussut VPP kertoo yhtä hyvin kalavaleista kuin kuninkaallisistakin taidokkaiden sävelmien siivittämänä. Paikoitellen sävellykset ovat yhtä absurdeja kuin sanatkin, kuten kappaleessa Lasitehtaan varjossa. Tunnelmat ovat kuitenkin kohdallaan joka raidalla.

Pääasiassa tekosista ovat vastuussa Jaakko Ruuttunen, Marko Juntunen sekä Heikki Pesonen, mutta myös yhtyeen muut jäsenet Jukat Valkonen ja Reinikainen pääsevät sanomaan sanansa.

Osa tämänkin levyn sisällöstä on jo ennaltaan tuttua poikien levytuotantoa tunteville. Hannu ja Kerttu, Ahnas mies tuli taloon, Mari ota piimää ja Suihkosen sivutoimi löytyvätkin Paina! sekä Heti ne huutaa ­kotipolttoisilta. Yrittivät hämätä uusilla sovituksilla, mutta menivät tunnustamaan.

Ensimmäistä kertaa on VPP ottanut levylleen myös vierailijoita. Tätä hommaa hoitavat äänityksestäkin vastannut Taito Hoffrén tuubineen ja ladoineen, Ilona Korhonen ”puhku-urkuineen” sekä erikoisvieras, laulusolisti Seeti. Vierailijat täydentävät oivallisesti avustamiensa kappaleiden sävyjä.

Harmillisin puoli tässä kerrassaan viihdyttävässä levyssä on sen lyhyt kesto. Alle puolituntisena se jättää odottamaan pikaista jatkoa. Psykologeillekin voisi olla enemmän selviteltävää poikien ajatuksenjuoksussa. No, kai ne on vaan hulluja savolaisia, jotka ravistelevat elitismin perustuksia ja nostavat arjen juhlan yläpuolelle.

Juho Koiranen