Hiien Hivutuksia ­ jouhikko music from Finland
KICD82

Ripatska / Lopajalka / Kotka / Haliasoitto / Kaupungin komein konstaapeli / Entinen elo / Laulu nro 5 ja Ralli / Piilotanssi / Laulu nro 8 / Den brinnande / Väinämöisen soitto / Maanitusta / Volapek-valssi ja ­sottiisi / Ressan Lassi / Vanha valssi / Hoilola ja Hoppavalssi / Kivilöi, ei vuorii / Jaamieli / Hitaasti, hitaasi

Osallistuin 1970-luvun lopulla Kaustisella primitiivisen musiikin kurssille. Kurssilla opeteltiin soittamaan muun muassa jouhikkoa ja paikan päällä vieraili henkilö (ilmeisesti Jouni Arjava), joka oli oppinut jouhikon soittamista isoisältään. Jos oikein muistan, hän oli silloin liki ainoa jouhikon soittaja Suomessa. Rauno Nieminen soitti kuitenkin jo silloin jouhikkoa ja hänestä kehittyikin sitten tämän vanhan soittimen tärkein elvyttäjä. Nieminen on julkaissut mm. Jouhikko-kirjan, joka edelleen on (tietenkin A. O. Väisäsen nuottikirjan ohella) jouhikonsoittajien perusteos.

Nyt tilanne on toinen. Ala-Könni -opiston, Sibelius Akatemian ynnä muitten toimijoitten ansiosta jouhikon soittajia on nyt kymmeniä. Uudella Kansanmusiikki-instituutin ja Sibelius-Akatemian yhteisjulkaisulla esiintyy kymmenen soittajaa. Mukana on muinaista musiikkia edesmenneiden jouhikon taitajien ohjelmistosta sekä uusia sävellyksiä. Levyllä kuullaan sooloja sekä myös ensimmäistä kertaa seitsemän jouhikon orkesteria.

On hienoa, että jouhikkoperinnettä on saatu elvytettyä. Kaikkiaan soitin on kuitenkin edelleen aika sivussa. En esimerkiksi muista montaakaan yhtyettä, joissa jouhikko olisi mukana. Toivottavasti tämän levy tuo soittimien entistä enemmän taas esille. Suomalaisessa musiikkiperinteessä jouhikolla on nimittäin eittämätön paikkansa. Käydäänhän edelleen kinaa muun muassa siitä, soittiko Väinämöinen loppujen lopuksi kannelta vai jouhikkoa.

Hannu Virtanen


Pekka Lehti & Outo Voima
Sohjo
AICD004

Zen /Snadina / Artsi / Ite / Jenkka skitsofrenia / Skrubu / Kumma / Kultaranta

Pitkän linjan basisti Pekka Lehti on julkaissut instrumentaalilevyn Outo voima -yhtyeensä kanssa. Yhtyeessä soittavat Lehden lisäksi Marko Timonen (perkussiot) ja Jouko Kyhälä (huuliharppu, kantele ym.). Pekka Lehti muistetaan parhaiten Värttinästä ja J. Karjalaisen Mustat lasit -yhtyeestä.

Vuonna 2000 Lehti julkaisi jo akustisen duo-levyn, jonka jatkumo uusi levy eräällä tavalla on. Sohjo-cd sisältää persoonallista musiikkia, jonka voi hyvin kuvitella filmimusiikiksi. Levyn kappaleista kahta onkin jo käytetty erään TV-dokumentin musiikkina. Musiikissa on viitteitä suomalaiseen kansanmusiikkiin, mutta toisaalta yleissävy on hyvin kansainvälinen. Levyn julkaisun tavoitteet lienevät myös hyvin kansainväliset ­ levykansikin on tehty kokonaan englanniksi.

Lehti kumppaneineen on luonut oman kiehtovan sävelmaailman ja kyseessä on hyvin persoonallinen ja mielenkiintoinen cd. Sovituksissa on etsitty erikoisia sointikokonaisuuksia ja levy on rytmisesti vaihteleva. Lehti on kuitenkin tavoitellut myös melodisuutta, ja monen kappaleen melodiaa pystyykin hyräilemään mukana.

Vaikea on kuitenkin uskoa, että Outo voima -yhtyeellä olisi suurempaa keikkatilausta. Tai ehkä sittenkin jazz-ympyröissä, sillä joissakin kappaleissa lähestytään voimakkaasti jazz-ilmaisua.

Hannu Virtanen



Kaustisen Hääkuoro & Tallari

Laineilla keinuen / Suvitunnelma / Aitan rapulla / Polska efter Blinda-Pelle / Ryymingin polkka / Nikkarin polkka / Laulu / Metsämarssi / Pelimannin tango / Valssi Puustellista / Kuutamotango / Olutmarssi / Säkkijärven polkka / Kappelin poikain flikuleeri

Kaustisen Hääkuoro on saavuttanut jo kunnioitettavan iän. Jarmo Kotajan johtama kuoro viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan. Kuoron uusimpiin meriitteihin kuuluu muun muassa viime vuonna ilmestynyt levy, jossa kuoron kanssa musisoi Tallari.

Kaustisen Hääkuoron äänite sisältää 14 raitaa taattua kaustislaista kuorokansanmusiikkia. Perusosaaminen on vahvaa, laulaminen vaivatonta ja musisoinnin ilo välittyy varmasti kyynisemmänkin kuulijan korviin. Hääkuoron perussointi on levyllä pikemmin sileää kuin tanakkaa tai iskevää, mutta leppeä sujuvuus tukee sävelmien ominaislaatua erinomaisesti.

Hääkuoro esittelee levyllään enimmäkseen kaustislaista musiikkia. Lähes puolet sävellyksistä on Konsta Jylhän, mutta sävelmiä on myös esimerkiksi Viljami Niittykoskelta ja Asko Hanhikoskelta. Hanhikosken säveltämät tangot tuovat kokonaisuuteen sopivaa raikkautta ja tanssillisuutta. Konsta Jylhän tuotannosta kuoroesityksen saavat muun muassa Nikkarin polkka, Metsämarssi, Olutmarssi sekä Valssi Puustellista. Kaiken kaikkiaan ohjelmisto on mielenkiintoisesti laadittu, eikä edes Säkkijärven polkka ärsytä kuluneisuudellaan. Tunnelmat vaihtuvat levyllä tiuhaan tahtiin. Alun lempeästi keinahtelevista suvitunnelmista päästään sujuvasti polkkaamaan ja taivuttelemaan tangoa. Vaihtelevuus on pelkästään hyväksi, vaikka eipä levy ole kestoltaankaan puuduttava, alle kolme varttia.

Kaustisen Hääkuoro ja Tallari eivät tällä äänitteellä ota riskejä tai ryhdy uudisraivaajiksi, mutta kuka sellaista kaipaakaan, kun on tarjolla näin varmaotteista ja rehellisellä asenteella tehtyä kansanmusiikkia. Marjo Jääskä


Oloneuvos
KARCD-001

Palmu ja tähti / Vauhtuksen polkka / Päivän pari / Triolipolska / Hauho 485 / Masurkka / Saunablues / Ohraa olalle / Hällnäs / Päivölä-Reepakka / Yön tanssi

Ensilevynsä ilmoille pölläyttävä Oloneuvos perustettiin Panulan kriuhnaasu -sovituskilpailua varten. Kisaan osallistuttuaan Antti Järvelä (kitara, viulu, laulu, basso), Esko Järvelä (viulu, avainviulu, alttoviulu, harmooni, laulu) sekä Olli Kari (1- ja 2-riviset haitarit, harmooni, piano, laulu, kazoo) totesivat, että heillä on hyvä kokoonpano kasassa ja päättivät jatkaa yhteistoimintaa.

Etupäässä yhtyeen omista sävellyksistä ja trad-kappaleista koostuva kokonaisuus on saanut mausteita myös Eskon isän Mauno Järvelän Saunabluesista sekä P. Hietasen ja J. Itkosen Palmusta ja tähdestä. Viimeksimainittu eli orientaalieksotiikan ja kotimaan antimet ovelasti naittava laulu onkin sangen mielenkiintoinen valinta levyn avausraidaksi. Ajatelkaapa vaikka lyriikanpätkää "missä makkarakeitto itsestään kiehahtaa"...

Combon omasta tuotannosta todettakoon sen verta, että Antti Järvelä osoittaa jälleen kerran olevansa mestari maalailevien kauniiden melodioiden säveltämisessä. Esko Järvelän kynästä ja jousesta lähtöisin oleva Ohraa olalla puolestaan muistuttaa sangen paljon JPP:n tuotantoa (ihmekö tuo?), joten on aivan luonnollista, että yhtye pyysi kyseiseen kappaleeseen JPP:n Timo "Monsteri" Myllykankaan basson varteen. Eteenpäin jyräävä kappale rauhoittuu välillä palatakseen jälleen alunlaiseen kohkaukseen. Trion kolmannen osapuolen Olli Karin sävellys Hällnäs omaa hyvin kauniin ja mieltä rauhoittavan melodian - sekä mielenkiintoisen avainviuluimprovisaatiopätkän.

Kansitietojen mukaan levy on äänitetty Kaustisella Pelimannitalon pikkutuvassa. Soitosta välittyykin läheinen tunnelma ja vanha pelimannimeininki - vain yleinen puheensorina ja raikuvat aplodit puuttuvat.

Nämä oloneuvokset eivät toivottavasti jää lepäilemään laakereillaan, vaan tuovat kuultavaksemme lisää korvia lepuuttavaa musiikkia.

Juho Koiranen


Vilddas
Háliidan
Wood 033

Háliidan / Vuolgge fárrui / Boadan du lusa / Go moai leimme mánat / Vilges suola / Moarseluohti / Lasse-ádjáluohti / Ohcejohka / Dánses Lille Sárá / Dolla / Dola mun cahkkehan / Irggástallan

Turkkilaista musiikkia ja saamelaista kulttuuria populaarimusiikin sävyihin tyylikkäästi yhdistelevä Vilddas valmisteli kakkoslevyään hyvän aikaa, mutta tulos on sen mukainen.

Vilddas on kasvanut sitten viime kuuleman. Edellisellä levyllä jo vaikuttaneiden Annukka Hirvasvuopion (laulu), Marko Jousteen (luutut, laulu), Mikko Vanhasen (puhaltimet, ohjelmointi) ja Karo Sampelan (lyömäsoittimet) seuraan ovat lyöttäytyneet basisti / perkussionisti Risto Blomster ja lyömäsoittaja Ari Isotalo. Näin yhtyeen rytmipuoli on entistä vankempi.

Muutenkin soittimistoon on tullut lisäystä Jousteen otettua jo tutun ud-luuttunsa rinnalle mandoliinin ja kemencen. Ei myöskään sovi unohtaa levyn vierailevien taiteilijoiden panosta: Pekko Käpin jouhikko- ja viulutaiturointia ja Janne Tuomen vakaata lyömäsoittimien käsittelyä.

Vaikka tällä äänitteellä on kansitietojen mukaan 12 kappaletta, on niitä todellisuudessa vain kymmenen: kakkosraita Vuolgge fárrui on oikeastaan loput avaus- ja nimikappaleesta Háliidan ja kymmenentenä oleva Dolla puolestaan ud-luutulla tunnelmoitu alkusoitto seuraavana olevaan Dola mun cahkkehaniin. Erilliset raidat on ajateltu lähinnä radiosoiton kannalta. Haitanneeko tuo mitään? Ei mielestäni. Tunnelmat kuitenkin vaihtelevat monipuolisesti kokonaisuuden pysyessä kasassa.

Tähän asti lähinnä omien säveltensä ja trad-kappaleiden parissa viihtynyt Vilddas on astunut tämän levyn myötä myös cover-osastolle. Selvimpänä esimerkkinä tästä on Mari Boinen ohjelmistosta versioitu Vilges suola, joka ei nimestään huolimatta kerro mausteista vaan valkoisesta varkaasta. Toinen samaa osastoa ainakin melkein edustava kappale on trad-kappale Dánses Lille Sárá, joka on tullut saamelaismusiikin ystäville tutuksi tätä ennen ainakin Inga Juuson esityksenä.

Vilddas on uudistunut monella taholla unohtamatta kuitenkaan lähtökohtiaan ja juuriaan. Niin tunnelmointi kuin entistä rokahtavampikin sointi sujuvat kokoonpanolta kuin vettä vaan. Haluan kuulla lisää ja taas lisää...

Juho Koiranen


Anna-Kaisa Liedes - Petri Korpela
Ääni/Merkki

MaMa / Beri / Puhetta / Uneksija / Näetkö? / Ehio / Hm-Ba / Percus / Kellot

Anna-Kaisa Liedes on tuttu muusikko esimerkiksi Niekku- ja MeNaiset -yhtyeistä sekä ääniteatteri Iki-Tursosta. Liedes ei tyydy käyttämään ääntään pelkästään laulamiseen, vaan hakee ihmisäänen käyttöön uudenlaisia ulottuvuuksia, ja häntä voisikin luonnehtia yhdeksi kokeilevan äänitaiteen uranuurtajaksi Suomessa.

Lyömäsoittaja Petri Korpelan kanssa tekemällään levyllä Liedes esittelee mitä kaikkea ihmisäänellä voi puhumisen ja laulamisen lisäksi tehdä. Moniselitteisesti nimetyllä Ääni/Merkki -levyllä Anna-Kaisa Liedes tekee äänellään lähes kaiken kuviteltavissa olevan. Laulaja huutaa, kuiskaa, ulisee, mörisee, suhisee, ähkii, ynisee, vikisee. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Pääosassa on siis yksinkertaisesti Ääni. Pintakerroksen alta pilkistää kuitenkin heti aivan toinen maailma. Liedeksen tuottamat äänet kehittyvät tunnelmiksi ja kuvittavat kokonaisen tunteiden kirjon riemusta raivoon, toiveikkuudesta epätoivoon. Petri Korpelan lyömäsoittimet soivat levyllä tärkeänä elementtinä. Milloin Äänen kommentoijana, milloin edelleen työstettävänä materiaalina, milloin tukijana ja rytmisenä selkänojana.

Ääni/merkki ei ruoki kuulijan mieltä vieraiden kulttuurien tai menneiden aikojen kuvilla, vaan kääntää katseen sisäänpäin, kohti itseä. Minää. Pysäyttäviä peruskysymyksiä -kuka olen, mistä tulen, mitä tästä kaikesta seuraa- nousee varoittamatta esiin. Se tekee Ääni/merkistä jollain tavalla hyvin jännittävän levyn, jonka voimaa tekee mieli kunnioittaa. Kuulijan on pakko valita puolensa. On mentävä mukaan Ääni/merkin maailmaan, lähdettävä matkalle kohti äänten herättämien tunteiden syvyyksiä ja varauduttava kestämään mahdolliset tuskallisetkin kohtaamiset. Toinen vaihtoehto on lähestyä levyä viileän asiallisena, mutta samalla jäädä aivan ulkopuoliseksi.

Ääni/merkki on käsittämätön levy, jota ei ehkä pitäisikään analysoida, kielellistää, eikä edes kuvailla. Äänimaisemat pakenevat kaikkia määrittely-yrityksiä, eikä kielen kaltainen järjestelmällinen ja looginen väline ole niitä varten. Ääni/Merkki elää aivan toisenlaisten voimien vietävänä. Ei tätä voi kertoa tai kuvailla. Kuunnelkaa, kohdatkaa, kokekaa itse!

Marjo Jääskä