Vissinki
Sampaan palo
VISCD01


Sampaan palo / Enkä mä luullut / Karumasurkka/ Ensimmäisnä iltana / Egons stemnings schottish / Vahinkopolska / Mammanpojan polkka / Vals Troligen / Kullan liru / Kotiinpaluu / Märy / Ruusurinki

Vissinki on halikkolainen kuuden naisen ja yhden miehen poppoo, joka julkaisee nyt ensilevynsä. Varsinaissuomalaiseen porukkaan kuuluu siis seitsemän soittajaa, jotka ovat Riikka Laine (harmonikka, laulu), Tapio Vainisto (viulu), Ann-Marie Grönholm (mandoliini, kitara, laulu), Paula Laine (nokkahuilut, laulu), Mari Hakala (harmooni, laulu), Seija Kiviaho (basso, laulu) sekä Kati Ahvenniemi (lyömäsoittimet, munniharppu, laulu).

Oppia soittoon on haettu mm. Timo Alakotilalta, jonka vaikutus näkyy ja kuuluu levyn sisällössä selvästi. Äänitteen 12:sta kappaleesta seitsemällä on Alakotilalla ollut näppinsä pelissä. Muuten tekijätiedoissa vilahtelevat nimet Jari Komulainen, Egon Lund Nielsen, Vissinki ja aina yhtä salaperäinen ja ehtivä trad. Vissingin soitto on taidokasta ja varmaa ja ryhmä soittaa hyvin yhteen. Tosin levyllä soitinten välinen balanssi ei ole aina kunnossa ja kuulija saa oikein miettiä, mikä soitin soittaa melodiaa. Pientä hakemista on myös soitinten tarkassa virittämisessä. Ainakin parin ensimmäisen kappaleen nautinnollisuutta häiritsee mandoliinin lähes mitätön epävireisyys. Käydessäni tutustumassa yhtyeen internet-sivuihin, löysin sieltä mielenkiintoisia kommenttitekstejä cd:n kappaleisiin. Miksi näitä aina niin viihdyttäviä kommentteja ei ole painettu levyn kansiin? Muutenkin olisi voinut olla jotakin mainintaa yhtyeen historiasta, onhan kyseessä debyyttijulkaisu.

Sampaan palo -levyllä suosikeikseni ovat nousseet avaus- ja nimiraita Sampaan palo, Ensimmäisnä iltana, Egons stemnings schottish ja Mammanpojan polkka. Mielestäni nämä kappaleet kaiken lisäksi kattavat hyvin levyn kokonaislinjan, joka esittelee Vissinkinä tunnetun kokoonpanon eri puolia. Mukana on niin tarkkaan hallittua soittoa, kaunista laulua, vaihtelevia tunnelmia kuin rehellistä pelimannimeininkiäkin. Kikkailua ja tietoista kuulijan harhauttamistakin löytyy. Kuunnelkaa vaikka norjalaisvaikutteinen Vals Troligen, niin tiedätte mistä puhun. Levyn päättää suorastaan eteeriseksi äityvä Ruusurinki.

Vissingillä on vissiinkin paloa pelimannimusiikkiin, kun Sampaan palon julkaisivat. Sen palon ei todellakaan soisi sammuvan. Roihutkoon siis ja kirkkaalla liekillä.

Juho Koiranen


Niinirannan pelimannit
TJJCD-0008

Wiinanpolttajan sanat / Villanova schottisch / Den andre polskan från Lindstrand / Uusin aattein / Kypsyy tulella/Hakapolska / Harrin pikaset / Lappfjärds brudmarsch / Kutiaisen saksanpolkka / Kuusia asettamassa / Bloody violin / Akkaako puki / Soihtumenuetti/ Torch greeting polska / Hassuja tuulia / Mä tiedän / Hiirikeikan kläpikermapulla / Häämarssi Akaasta

Niinirannan pelimannit on Tampereen suunnalla vaikuttava soittajakollektiivi, jonka tällä levyllä esiteltävä materiaali koostuu etupäässä eri kansantanssiteatteriesityksiä varten sävelletystä musiikista. Kappaleita on tehty ainakin Murretut haat, Bloody Violin ja Takaisin kotiin -produktioihin.

Kollektiivinimen takaa löytyy useita tuttuja nimiä Tampereen seudulta: Kirsi Aatsinki (5-rivinen haitari, laulu), Inka Pöyhönen (viulu, laulu), Olli Kari (1- ja 5-rivinen haitari), Sauli Pöyhönen (basso, laulu), Jenni Eskola (viulu, laulu), Jouni Järvelä (viulu, laulu, kosketinsoittimet) sekä Janne Pöyhönen (mandoliini, laulu).

Yhtyeen ensijulkaisu sisältää monia niin hienoja kappaleita, että oikein mieltä jää vaivaamaan, kun niiden tekijät on ilmoitettu vain kolmen kirjaimen yhdistelmillä, joita ei selitetä missään. Toisin sanoen, onko tarkoitus ollut luoda uusia kansansävelmiä joiden tekijämerkintänä olisi muutaman vuoden päästä trad. vai unohtuivatko selvennykset vain pois kansista. Joidenkin merkintöjen taakse kätkeytyvät henkilöt voi tosin päätellä, jos vähänkään tuntee käsillä olevaa porukkaa.

Tästä pääsemmekin siihen, että näissä kansissa on edellä mainitusta huolimatta oikein mukavasti tietoa kappaleiden taustoista ja vielä kahdella kielellä. Vielä kun tekstit ovat yhtä letkeitä kuin orkesterin esittämä musiikki, on paketti kunnossa. Niinirannan pelimannien musisointia tuntuu kuitenkin vaivaavan paikoitellen tietynasteinen kliinisyys. Esimerkiksi Uusin aattein olisi voinut ja saanutkin olla muutamaa astetta riehakkaampi. Pelimannimusiikkihan on nimenomaan tunteiden musiikkia. Myönnettäköön, että joillakin pelimanneilla tunteet kuuluvat, toisilla näkyvät. Ideaali olisi tietenkin näiden hieno kompromissi. Omat lempikappaleeni kokonaisuudelta ovat yhtyeen kansallislaulu Den andre polskan från Lindstrand, reipas ja humoristinen Kutiaisen saksanpolkka sekä hyvin tunteellinen perinnepläjäys Mä tiedän.

Toisaalta lempikappaleita oli vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen jäljelle jääneistä puhumattakaan. Tämä levy on täynnä tarttuvia kappaleita, joita toivoisi kuulevan useamminkin. No, onneksi Niinirannan pelimannit saivat aikaan juuri tämän käsillä olevan lätyn, jota voi kuunnella mielin määrin juuri niin monta kertaa kuin haluaa.

Juho Koiranen



Gjallarhorn
Grimborg
VDMCD802

Konungadöttrarna / Grimborg / Tora lille / Polonaisse / Menuett / Njawara / Herr Olof / Ella lilla / Ack Lova Gud / Frøysnesen - Soteroen / Vallevan / Kulning / Längtaren

Suomenruotsalaisen Gjallarhorn-yhtyeen taival on edennyt vakaasti. Yhtyeen kolmas levy, Grimborg, jatkaa edellisten levyjen viitoittamalla linjalla. Jo esikoislevy, vuonna 1997 ilmestynyt Ranarop, esitteli omintakeisella tavalla myyttisyydestä ja balladiperinteestä ammentavan yhtyeen.

Gjallarhornin kokoonpano on hiukan muuttunut sitten edellisen levyn. Grimborgilla soittavat Jenny Wilhelms, Tommy Mansikka-Aho, Sara Puljula sekä Adrian Jones. Lisäksi mukana on kolme vierailevaa muusikkoa, joiden alueena ovat enimmäkseen erilaiset lyömäsoittimet. Gjallarhornin perussointi muodostuu laulun, viulujen (hardanger-, altto- ja tavallinen) mandolan, slideridoon, munniharpun, kontrabasson ja lyömäsoitinten yhdistelmistä.

Grimborg rakentuu tuttujen elementtien varaan. Jenny Wilhelmsin notkea, eteerinen laulu, härnäävät tai viipyilevät viulumelodiat, lyömäsoitinten eksoottiset töminät ja kilinät sekä pohjalla surraava, slideridoolla tai munniharpulla soitettu bordunamatto muodostavat keskeiset rakennuspalikat useisiin raitoihin.

Grimborg tuntuu pienintäkin yksityiskohtaa myöten tarkkaan harkitulta. Sovitukset on rakennettu niin, että pieninkin trilli tai vain hetkellisesti välähtävä sävy on omalla paikallaan. Vaikka väriskaala ulottuu bassoklarinetin mörinöistä viiltävään karjankutsuhuutoon, jokainen valinta tuntuu perustellulta. Kiinnostavaa on kuunnella esimerkiksi sitä, miten laajasti alttoviulun sointivarastoa käytetään hyväksi. Adrian Jones loihtii soittimestaan milloin syviä, lämpimiä sävyjä, milloin metallisia sointivärejä ja kaikkea tältä väliltä. Grimborg-levyllä on musiikkia Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Pääpaino on balladeissa, joiden lomaan on ripoteltu instrumentaalisävelmiä. Tällä hetkellä olen tykästynyt enemmän levyn tarinalliseen puoleen. Keskiaikaisten balladien musiikillinen kuvitus on suorastaan mykistävää. Tuntuu kuin astuisi sisään soivaan satukirjaan, jossa vuoren sisään vangitut kuninkaan tyttäret ja valepukuihin sonnustautuneet kuninkaat seikkailevat. Musiikki antaa tilaa teksteille, eikä vain anna tilaa, vaan tukee ja kuvittaa sitä hienosti.

Grimborg-levystä voi nauttia ainakin kahdella tavalla. Analyyttisenä päivänä esimerkiksi innostuu klassisesta nykymusiikista lainatuista hauskoista efekteistä tai haltioituu laulun ja alttoviulun hienostuneesta vuoropuhelusta. Toisinaan taas haluaa vain astua sisään myyttiseen maailmaan ja antaa musiikin johtaa syvemmälle. Grimborg on levy, jossa on paljon kaikkea, muttei liikaa mitään. Uskon, että Gjallarhonin musiikin ja monikerroksisten tekstien kautta ainakin jotkut meistä saavat kosketuksen oman mielensä peikkoihin ja voivat jopa voittaa ne.

Marjo Jääskä


Jord
Väylän virrassa
CAP21693

Oli kaunis kesäilta / Römppädansen / Iso lintu merikotka / I Haparandabladet 16 dec 1950 / Jopparilaulu / Kuortaneen polkka / Den lycklige laxens humppa / Eila Maria / Emelie /En till / Kuule kuule / Istuinpa sänkyn laiala / Syömestäni rakastan, Ruusuja istutan /Julkathenjärvi / Oonhän meilä vielä kieli

Jord-yhtye on kotoisin Tornionlaaksosta. Väylän virrassa -cd:llä on niin perinteisiä alueen sävelmiä kuin uudempia, pääosin yhtyeen jäsenten tekemiä lauluja. Tornionlaaksossa on rikas kansanlauluperinne, joten yhtyeellä on ollut mistä ammentaa. Useat lauluista tunnetaan myös Suomessa, mutta Tornionlaaksossa ne ovat saaneet oman, suomesta poikkeavan sanat ja sävelen.

Yhtyeessä soittavat ja laulavat Jan Johansson, Gun Olofsson, Susanne Rantatalo ja Erling Fredriksson. Soittiminaan yhtyeelle on suhteellisen normaali kansanmusiikkiyhtyeen varustus eli haitareita, kitaroita, lyömäsoittimia, basso, huiluja...pohjalaiseen perinteeseen verrattuna viulu ja harmoni kuitenkin uupuvat.

Jord edustaa paikallista kansanperinneyhtyettä parhaimmillaan. Muusikot ovat taitavia ja yhtyeelle on persoonallinen oma sointi. Suosittelen levyä kaikille, jotka pitävät rahallisesta, hyvin esitetystä perinnemusiikista.

Hannu Virtanen


Spontaani Vire
Kaahu
SVCD1

Kaahu / Kamelilla Pitäjänmäkeen / Pieni morsiusmarssi / TW / Talikko / Saaristolaissottiisi / Vastarakki / Viuhu-Vilma / Jepuan marssi / Siriuksen lapset

Spontaani Vire on ehtinyt kerätä mainetta ja kunniaa jo melkoisesti. Kokoonpano on muun muassa valittu vuonna 1995 YLE:n Vuoden Yhtyeeksi ja seuraavana vuonna samanniminen huomionosoitus annettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien taholta. Kilpailumenestystä Spontaani Vire on saavuttanut vuonna 2000, jolloin yhtye voitti Jorma Panulan Kriuhnaasun. Spontaanin Vireen nykykokoonpanon muodostavat Eero Grundström, Anne-Mari Kivimäki, Emilia Lajunen ja Sara Puljula. Perussoittimien, viulun, haitarin, kontrabasson ja harmoonin lisäksi levyllä soivat flyygeli, syntetisaattori, darabuka, tamburiini sekä laulu.

Kaahuksi nimetty levy esittelee miellyttävän tasapainoisen yhtyeen. Muusikot tuntuvat omaavan samankaltaisen otteen musisointiin, eikä kukaan jää alakynteen. Kokoonpano on tasapainoinen myös kappaleiden tekijätietojen valossa arvioituna. Säveltämiseen ja sovittamiseen ovat osallistuneet kaikki yhtyeen jäsenet. Kultakin muusikolta levyllä on mukana vähintään yksi sävellys.

Spontaanin Vireen ydin on rehevässä pelimannimeiningissä, siinä konstailemattomassa sujuvuudessa ja eräänlaisessa maanläheisyydessä. Useilla raidoilla tämän perustan päälle sirotellaan kuitenkin varsin toisentyyppistä materiaalia. Vaikutteista korva poimii esimerkiksi maailman musiikkipuolelta tutut venkoilevat rytmikoukut tai meikäläisestä traditioista poikkeavan laulutyylin. Välillä taas touhu äityy silkaksi jazziksi.

Kaahu-levyllä ihastuttaa ehkä eniten vieno huumori, joka pilkistää lähes joka raidalta. Hyvä esimerkkinä voi mainita Jepuan marssin, jonka periaatteessa vakavaa ja arvokasta tunnelmaa elävöittää mehukkaasti alun mörisevä bassomelodia. Jo nimeltäänkin huvittava on kakkosraita "Kamelilla Pitäjänmäkeen". Sävelteos keinahtelee puolelta toiselle ja kuulija on kuin kyttyräselän kyydissä.

Ei Kaahu kuitenkaan pelkäksi pelleilyksi ratkea. Railakkaan alun jälkeen esimerkiksi jäähdytellään taivaallisen kauniin Pienen morsiusmarssin tahdissa. Emilia Lajusen sävellys sykkii ja hengittää rauhallisena ja pystypäisen arvokkaana. Hieno pieni teos, joka muistuttaa, että haaveellista uusiokansanmusiikkia säveltävät Maria Kalaniemen ohella muutkin.

Kaahu on todella hyväntuulinen levy, joka huokuu positiivista energiaa. Tällainen musiikki on omiaan muistuttamaan meitä marraskuun raskauttamia siitä, ettei elämää ehkä sittenkään kannata ottaa kovin tosikkomaisesti!

Marjo Jääskä


Erik Hokkanen ja Lumisudet
In the Heart of a Waking Dream
OMCD 96

Gypsy Joe / Frost in the Courtyard / Diva at the Dive / Bombay Buckaroo / Blues for Jethro / Dance of the Dandelions / Horses and Mushrooms / The Girl from Isalmi /Tango in Durango / Wild One / Early Bird´s Worm / Valimo / Wind River / Mustafan Unikkopolku / Bug on My Arm / Frog´s Gigue / Green-Feathered Birdy / Aprils 15th Prayer

Amerikansuomalainen Erik Hokkanen viuluineen oli tutu näky Kaustisilla takavuosina. Viime vuosina häntä ei ole käsittääkseni Suomessa näkynyt. Nyt on kuitenkin ilmestynyt levy, joka äänitettiin ilmeisesti Erikin viimeisen Suomen vierailun yhteydessä vuonna 1998. Jostakin syystä nauha on siis seissyt julkaisijan eli Olarin Musiikin varastossa vuosikausia. CD:llä soittavat Erikin kanssa Lumisudet eli Petri Hakala (mandoliini, kitara), Arto Järvelä (viulu, mandoliini) ja Tapani Varis (basso). Muusikot vaihtelevat soittimiaan kappaleesta toiseen, sillä myös Erik soittaa erinomaisesti viulun ohella kitaraa ja mandoliinia. Ehtiipä hän toimia vielä muutamassa laulussa laulajanakin. Lisäksi levyllä vierailee kymmenkunta yhtyeen ulkopuolista muusikkoa.

Lähes kaikki CD:n kappaleet ovat Hokkasen luomuksia. Hän on tehnyt jopa laulujen tekstit. Tyylilaji on sekoitus erilaisista musiikkitylleistä, eniten tulee mieleen Django Reinhardt -tyyppinen taitavien soittajien yhteismusisointi.

Erikin ja Lumisusien yhteistyönä syntyy riemukasta musiikkia. Soittamisen ilo vangitsee, taituruus kiehtoo. Kun Erik seuraavan kerran tulee Suomeen, hänen konserttiaan ei kannata jättää väliin. Tätä paremmin tämäntyyppistä musiikkia tuskin Suomessa esitetään.

Hannu Virtanen


Sven & Johan
Den gula lönnen - Keltainen vaahterapuu

Peltisepän valssi / Vasikantanssi / Yhteishambo / Trolldrag / Keltainen vaahterapuu / Kuiskauksia / Trollpolskan / Hyttyspisto / Ruusalanmuistoja / I Will Wait For You / Castelfidardon kukkuloilla / Muistoja kotikylästä / Armando / Mikkelijenkka / Västkustfläktar

Sven Söderlund ja Johan Pått ovat kaksi tunnettua hanurimusiikin nimeä Pohjanmaalta. Molemmilla on pitkä kokemus tanssi- ja pelimannimusiikin alalta. Sven Söderlund on lisäksi Närpiön Pelimannikillan johtaja ja Johan Pått Närpiön Mieskuoron vetäjä. Levyllä on hanurimusiikin ystäville kymmenen Sven Söderlundin sävellystä.

Peltisepän valssi, Vasikantanssi, Trolldrag ja tango Armando ovat kaikki tanssittavaa, letkeää hanurimusiikkia, jota mielellään myös kuuntelee. Levyn nimikkokappale Keltainen vaahterapuu, Marina Salosen ruotsiksi tulkitsemana on viehättävä, hidas valssi. Toivoisin, että sanoituksia löytyisi enemmänkin Söderlundin kappaleisiin. Levyllä Helge Forsmanin, kylläkin hyvin esittämä kappale Cherbourgin sateenvarjoista, on mielestäni vieras kokonaisuutta ajatellen. Sen sijaan Paul Norrbackin Viskningar - Kuiskauksia ja Västkustfläktar Melker Davidssonin säveltämänä, molemmat jurvalaisen Reino Hietamäen taidokkaasti sovittamina istuvat kokonaisuuteen saaden hanuripelimannin sormet aivan syyhyämään. Hambo med sambo - Yhteishambo edustaa suomenruotsalaista hambo-tyyliä, jota mielellään kuulisi lisää. Levyn ainoa trad. sävelmä Trollpolskan olisi kaivannut hanurin lisäksi kuuluviin enemmän viulu - ja rumpumaailmaa. Se, että käytetäänkö kepeissä polkissa ja sottiiseissa tummaa "tangorekisteriä" on ehkä makukysymys. Svenin ja Johanin Keltainen vaahterapuu ei jää hanurimusiikin ystävällä taatusti yhteen soittokertaan.

Anja Hinkkanen