Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys juhlistaa 40 -vuotista toimintaansa Koko moaliman mehakka -nimisellä äänitteellä. Saman niminen polkka on kuulunut kuhmoislaisen Kalle Auvisen ohjelmistoon.
Levyllä soittaa Keski- Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen Maakuntaorkesteri, johon kuuluu kuutisenkymmentä pienempää ja suurempaa pelimannia. Orkesteria johtaa Tiina Kettu ja hänen lisäkseen harjoitustyötä ovat ympäri maakuntaa tehneet Birgit Vainio ja Karoliina Kekko. Levyn pelimanniorkesterisovituksista vastaa pääasiassa Osmo Nieminen.
Suuri osa levyn materiaalista on pelimanniorkesterille sovitettua keskisuomalaista kansanmusiikkia, mutta mukana on myös muutama ikivihreä viihdesävelmä. Pelimanniorkesteriversio kuullaan muun muassa sellaisista klassikkosävelmistä kuin Tonava kaunoinen ja Hymni Rakkaudelle. Viihdemusiikin mukaan ottaminen onkin perusteltua, sillä Tonava kaunoisen kaltaiset sävelmät ovat musiikkia, joka istuu hyvin suurelle orkesterille.
Koko moaliman mehakka on mukavaa perusmusiikkia. Levy on tehty huolellisesti ja sitä voi kuunnella rentoutuneesti ilman pelkoa muusikoiden puolesta. Kokonaisuus on sopivan monipuolinen, myös kappalevalintojen puolesta tarpeeksi vaihteleva. Musiikki toimii rytmisesti melko hyvin, eikä massiivinen kokoonpanokaan jäykistä esityksiä liikaa. Maukkaasti svengaavat esimerkiksi Konsta Jylhän säveltämä Pelimannin kaikuja sekä John Redlandin tuttu sävelmä Keltapaviljonki.
Koko moaliman mehakka juhlistaa hienosti Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen nelikymmenvuotista taivalta ja on osallistujille varmasti tärkeä dokumentti. Saapas nähdä minkälainen mehakka seuraa, kun yhdistys täyttää puoli vuosisataa.
Marjo Jääskä
Korppi-yhtye syntyi, kun Korpilahden pikkupelimannit kasvoivat isoiksi. Yhtye on soittanut lähes alkuperäiskokoonpanossaan jo seitsemän vuotta. Koska opiskelut heittävät nuoret pelimannit nyt ympäri Suomea, levyn tekeminen on perusteltua. Kaikkiaan levyllä laulaa ja soittaa kymmenen nuorta. Soittimina ovat viulut, nokkahuilut, mandoliini, klarinetti, oboe, kontrabasso ja harmoni.
Levyn on tuottanut Miljoonasateesta tuttu Matti Nurro ja useimmat sovitukset on laatinut Outi Penttinen. CD:n kaikki musiikki ei ole korpilahtelaista eikä edes suomalaista. Mukana on vanhaa polskaa, kanadanranskalaista ja norjalaista materiaalia sekä rekilaulua.
Yhtyeen tiedotteen mukaan yhtye soittaa sitä, mitä haluaa. Levyä kuunnellessa kuitenkin miettii, onkohan tämä tyypillisin otos yhtyeen ohjelmistosta. Kokonaisvaikutelma on nimittäin hiukan kankea. Mukana on myös varsin vaativia kokonaisuuksia, joissa soittajien taidot ovat kovalla koetuksella (esim. Tyttö ja piru).
Korpin soitossa kuuluu kuitenkin pitkä yhtyesoiton kokemus ja musikaalisuus. Kiitosta levy ansaitsee myös siitä, että se on rakennettu osaksi paikkakunnan musiikkiperinnettä. Levykansi sisältää Korpilahden kansanmusiikin esittelyä ja mukana on myös yksi mielenkiintoinen, paikallinen laulu eli Korpilahdella 1900-luvun alkupuolella eläneen pelimannin Matti Koskisen hauska kappale Kissaviikolla.
Hannu Virtanen
Mikael Fröjdö ja Niklas Nyqvist ovat julkaisseet Finlands svenska folkmusik -instituutin sarjassa levyn nimeltä Förförd. Materiaali koostuu kansanlauluista Turunmaan saaristosta ja Pohjanmaalta. Mukana on myös joitakin Mikael Fröjdön säveltämiä lauluja. Kaikki sävelmät ovat Fröjdön (laulu, viulu, kitara, hanuri) ja Nyqvistin (kitara) sovittamia ja esittämiä.
Molemmat levyn muusikot ovat toimineet pitkään musiikin parissa. Fröjdö työskentelee nykyisin luokanopettajana ja soittaa siinä sivussa monessa eri yhtyeessä. Nyqvist puolestaan on opiskellut musiikkitiedettä sekä kitaransoittoa ja toimii tällä hetkellä assistenttina Turun yliopiston musiikkitieteen laitoksella.
Levyn laulut lauletaan ruotsiksi ja minun on niitä sikäli vaikea arvioida, koska ymmärrän teksteistä vain osan. Se kuitenkin on selvää, että CD on koottu huolella (myös kannessa on paljon tietoa lauluista) ja kaverukset soittavat taitavasti. Erityisesti kiintyy huomio Fröjdön kauniisti soivaan viuluun. Ehkä kuitenkin olisi kannattanut ottaa osaan lauluista joku ulkopuolinen laulaja ja ehkä myös levyn äänitykseen olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota.
Hannu Virtanen
Jouko Kyhälän tonttia Ima-c:llä ovat lähinnä erilaiset huuliharput, Tommi Lindell häärii kosketinsoitin- ja ohjelmointipuolella ja Outi Pulkkinen vastaa muun muassa jouhikon soitosta ja laulusta. Vierailevana tähtenä PastaX -raidalla on Janne Viksten banjoineen.
Äänimaisema on mekaaninen ja pulppuileva. Lyhyet aiheet toistuvat sekä laulussa että huuliharppukuvioissa. Toisaalta pätkäisyyden vastapainona löytyy muutamia pitempiäkin melodialinjoja, joita joillakin raidoilla on jännittävästi yhdistetty sätkyilevän rytmielementin kanssa. Vastakohdat keskustelevat varsin herkullisesti esimerkiksi Lensee -nimisessä teoksessa.
Levyn kokonaisuus on kuitenkin sävyltään yllättävän pehmeä ja yleisvaikutelmana välittyy vahvimmin leijumisen ja painottomuuden tunne.
Mikä olisi Ima-c:lle sopivin käyttötarkoitus? Tanssittavaksi Ima-c taitaa olla liian hampaatonta, eikä siivousmusiikilta vaadittavaa tiukkasaundista tykistystäkään levyltä kuule. Rauhallisen iltahetken tai mietiskelyn taustaksi levy ehkä soveltuisi. Parhaiten Ima-c:n kaltainen leppoinen ja helposti sulava musiikki kuitenkin taitaisi sopia rentoutumismusiikiksi Atlantin yli lennolle.
Marjo Jääskä
Kun tämän levyn ottaa käteensä, heti ensimmäisenä silmille pomppaa kyltti "Osta lehmä". Kannessa komeilevien poikien ilmeistäkin voi päätellä, ettei asioita oteta tällä levyllä liian vakavasti. Vai mitä sanotte säkeistä "meit on porukassa orpoja viis / meil' on yhteinen äiti, mut isät on erit / paitsi Jukalla, jolla se on sama kuin muillakin".
Vanhanpiian pojat on viisikko, joka jo useamman vuoden ajan on mainostanut yhtyeen ohjelmistoa kupletin paluuna. Marko Juntunen, Heikki Pesonen, Jukka Reinikainen, Jaakko Ruuttunen ja Jukka Valkonen tarjoilevatkin kevyen musiikillisen lounaan - tai oikeammin välipalan - joka jättää kuulijansa hykertelemään ja vaatimaan lisää.
Tämä onkin Vanhanpiian poikien äänitallenteen suurin ongelma: se on liian lyhyt. Alle viisitoista minuuttinen kokonaisuus on kuitenkin hyvin harkittu ja sisältää kertomuksia sairauksista, puheripulista ja eritoten naishuolista. Tarinoissa elää maaseudun ja tanssilavan henki ja musiikin reseptinä on moniääninen laulu, monipuolinen soitinvalikoima ja suomalainen yhtyesoitto höystettynä ripauksella itämaista mystiikkaa.
Parhaimmillaan Vanhanpiian pojat on kuitenkin keikoilla, jolloin musiikin sekaan sekoittuu vielä poikien loistava lavahuumori. Niille, jotka eivät ole nähneet yhtyettä esiintymässä, tämä levy toimii erinomaisena johdatuksena viisikon musiikkiin ja yhtyeen nähneille tallenne on hyvä keino selvitä keikkojen välisestä huumorikrapulasta.
Juho Koiranen
Suomenruotsalaisen nuoren kansanmusiikin lippulaiva Gjallarhorn räjäyttää potin tällä toisella levyllään. Sjofn on tyylikäs kokonaisuus aina kantta myöten ja loistava osoitus siitä, että omakustannelevyn ei tarvitse olla hutaisten tehty ja tavanomainen.
Gjallarhorn on selvästi ottanut tehtäväkseen olla, ei vain Suomen, vaan koko pohjoismaiden perinnettä esittävä ja edistävä. Jo edellisellä Ranarop-levyllä oli materiaalia useasta Pohjoismaasta ja Sjofn ei tästä poikkea. Mukana on lauluja ja instrumentaaleja Suomesta, Karjalasta, Ruotsista ja Islannista unohtamatta yhtyeen omaa tuotantoa. Trad-materiaalin hakemisessa ei ole selvästikään aikaa ja vaivaa säästelty.
Jenny Wilhelmsin kuulas laulu ja viulun ja hardangerviulun soitto yhdistettynä Christopher Öhmanin taidokkaaseen alttoviulismiin ja mandolataiturointiin, Tommy Mansikka-Ahon borduunasoittimiin (didgeridoo, slideridoo, munniharppu) sekä David Lillkvistin varmaan perkussiosoittoon luo taatusti erottuvan soundin, joka liikuskelee vaivattomasti seesteisestä vapaatahtisuudesta svengaavan jatsailun kautta raakaan rokkiin. Uskoisin monen rokkarin pakahtuvan kateudesta Dejelill och Lagerman -kappaleen kuultuaan.
Kovalla puurtamisella ja omaehtoisella toiminnalla Gjallarhornista on tullut jo suomalaisen musiikin eliittiä ja yhtyeellä on mielestäni kaikki edellytykset nousta vielä maailmankin kärkimuusikoiden joukkoon. Uskoisin Sjofnin raivaavan esteitä tieltä ja poistavan ennakkoluuloja.
Juho Koiranen
Ajatelkaapa - saamelainen laulu ja joiku, turkkilaiset ud-luuttu, klarinetti ja ney-huilu, länsimaiset kosketinsoittimet ja etniset sekä modernit perkussiot täydessä harmoniassa. Tähän soittimien ja soittajien yhteisymmärrykseen perustuu Vilddas.
Vilddas on Maailmanmusiikkia. Yhtyeen musiikissa valtioiden rajat hälvenevät ja enemmistö- / vähemmistöjakaumat unohtuvat. Populaari-, taide- ja etnomusiikki paiskaavat kättä syvän ystävyyden siivittäminä. Varmasti sävelmaailman moninaisuuteen vaikuttaa seikka, että kaikki soittajat - Annukka Hirvasvuopio, Marko Jouste, Mikko Vanhanen ja Karo Sampela - ovat entisiä tai nykyisiä etnomusikologian opiskelijoita. Perimmäinen syy lienee kuitenkin soittajien erilainen kokemusmaailma ja hyvä kemia.
Vilddas on myös maailman musiikkia - erityisesti oman maailmansa. Laulut luovatkin jo pelkillä tunnelmilla uudenlaisen mielikuvitusmaailman, jossa kaikki asiat ovat tasapainossa. Ainakin Beaivvazis saddet beaivvit -kappale saa haluamaan lentoon tuohon uuteen maailmaan. Mikä jottei - laita silmät kiinni ja anna musiikin kantaa sinut kauas pois, kauas pois, kauas pois...
Juho Koiranen