Maria Kalaniemi & Aldargaz
Ahma
ZENCD 2059

Ahma / Ängskär / Huuma (Los Mareados) / Kaamos / Melos / Lovina / Nibe / Bingsjö / Kamppi / Namas / Nautilus / Arctic Paradise

Minun täytyy tunnustaa, että pidän viimeisen päälle harkituista, pikkutarkasti ja huolellisesti tehdystä musiikista. Maria Kalaniemen ja Aldargaz-yhtyeensä uusin levy Ahma täyttää nämä toiveet ja tarjoaa vajaan tunnin mittaisen hurmion tyylikkäiden fraseerausten, musikaalisen rytminkäsittelyn ja viimeisteltyjen sovitusten parissa.

Ahma on suorastaan järkyttävän tarkasti soitettua musiikkia. Muusikoita ei saa kiinni yhdestäkään kangertelusta, epätarkkuudesta tai edes latteudesta. Yhtään fraasia ei lipsahda ohi ilman, että ne otettaisiin lempeään, mutta määrätietoiseen käsittelyyn. Jokainen pieni viivähdys ja notkahdus poljennossa on omalla paikallaan juuri siinä, missä sen pitääkin olla. Musiikki hengittää joka hetki.

Levyn avaa reheväsointinen Ahma, joka ilmoille rynnätessään nostattaa hiuksen innostuksesta pystyyn. Kalaniemellä on todella taito säveltää veikeitä melodioita, ja kaiken kukkuraksi vielä soittaa ne kadehdittavan vaivattomasti. Ahman kanssa samaan virtuoottisen iloittelun sarjaan tällä levyllä sijoittuu myös äänitteen loppupuolta ryhdittävä Kamppi.

Sovitukset, joista vastaa pääasiassa Timo Alakotila, ovat huolellisesti sommiteltuja. Ideoita on oletettavasti kypsytelty ja hiottu pitkään, ja kappaleet ovat täynnä ovelia yksityiskohtia. Yleissävy levyllä on täyteläinen ja perus-Aldargazia onkin muutamilla raidoilla vahvistamassa useita vierailevia muusikoita, muun muassa viulisteja ja puhaltajia.

Kokonaisuus kuulostaa upealta, mutta ajoittain soinnin täyteläisyys on liikaa vastaanottokyvylle. Välillä kaipaisin ohuempaa otetta, ilmaa ja keveyttä. Ehkä tästä syystä Olli Variksen säveltämä ja Tommi Lievemaan kanssa yhdessä sovittama Nibe on alusta asti kuulostanut taivaalliselta. Kielisoitinten kimaltelevalla puheenvuorolla alkava valssisävelmä armahtaa hetkeksi hunajaiseen sointiin uuvahtaneet korvat.

Ahman päättää Arctic Paradise, joka todella kuulostaa nimensä veroiselta. Musiikki tuo mieleen viileän pohjoisen idyllin, jossa kuitenkin tarvittaessa järjestyy vauhtia ja toimintaa. Eräällä tavalla paratiisinomaisuus kuvaa koko levyäkin, luonnehtii sen tunnelmaa ja perusvivahteita. Lähes syyntakeettoman auvoisiin tunnelmiin onkin hyvä kääriytyä synkkänä syysiltana.

Ehdotan seuraavaa: varataan sohvannurkasta itselle ja Ahmalle rauhallinen soppi, näppäistään CD-soitin päälle ja tylysti unohdetaan ympäröivä paha maailma.

Marjo Jääskä




Troka
Smash
KICD 63

Monster of Polska 2.0 / Rinkitanssi / Ring Dance / Oras / Sprout / Kirsin ja Villen häävalssi / Wedding Waltz /Bjork / Maros / Smash / Hardanger / Aika / A Moment / Kesäillan tvist / Summer Night Twist / Sodoma / Proge-Oska / Go Oskar Go! Ängkärsmenuett

Laitan levyn CD-soittimeen ja siellä soi vanha tuttu Monster of Polska - mutta hetkinen! Tämähän on versio 2.0 samaisesta kappaleesta, mutta toimii mainiona johdatuksena uuden levyn saloihin. Kyseinen kappale on varmasti se, jonka useimmat muistavat Trokan varhaisemmasta tuotannosta.

Tunnustan sen heti: en ole kuullut Trokan ensimmäistä levyä! Sen verran osaan kuitenkin sanoa vertaukseksi, että tämä uusi levy on jossain määrin kokeellisempi ensimmäisen levyn auettua Trokaa vakiinnuttamaan asemansa. Tämä levy onkin, englanninkielisistä kansista päätellen, tarkoitettu kansainväliseen levitykseen.

Jo nimi sen sanoo, Smash -Troka rikkoo rajoja unohtamatta kuitenkin pelimannimusiikin juurevaa poljentoa. Tämä onkin Trokan vahvuus nykykansanmusiikin laajassa kirjossa. Jos Trokan musisointia vertaisi talon rakentamiseen, voisi sanoa, että sillä on vahva kivijalka. Yhtyeen soitinvalikoima on pääosin perinteisen pelimannikokoonpanon mukainen - viulut (Ville Ojanen, Matti Mäkelä), harmonikka (Minna Luoma), kontrabasso (Timo Myllykangas) ja harmoni (Timo Alakotila, joka soittaa myös pianoa). Kaikkia soittimia on hyödynnetty monipuolisesti, eikä mitään ole jätetty selvästi taka-alalle. Mukaan on kuitenkin otettu uutta säväystä tuomaan mm. rummut, alttoviulu ja bouzouki. Teppo Mäkysen taituroimat rummut ovat tosin käytössä vain Bjorkissa, mutta siihen ne sopivatkin vallan mainiosti. Ville Kangas bouzoukeineen on puolestaan täysin oikeutettu vierailemaan säveltämänsä Kirsin ja Villen häävalssin levyversiolla.

Kappaleet johdattelevat kuulijansa tyylillisistä iloitteluista ulkomaiden kautta herkkiin kappaleisiin. Mainiona tunnelmapalana toimii esimerkiksi Matti Mäkelän Aika. Trokan soitto on taidokasta, kokeilevaa, mutta myös perinneuskollista. Sovitukset ovat taidolla tehtyjä - yllätyksellisiä, mutteivät levottomia. Trokaa kuunnellessa korva lepää.

Juho Koiranen




Kimmo Pohjonen
Kielo
ZENCD 2060

Anastaja / Kalmukki / Emboli / Saatto / Kirkuna / Kova / Silmäys / Kielo / Sirpale / Ammoin / Koruna

Kimmo Pohjonen esittelee Kielo-levyllään tuoretta ja erilaista harmonikkamaailmaa. Kulttuuriset kuulokuvat kesäillassa soivasta tanssihaitarista tai päälle käyvästä polkanjytkeestä kannattaa unohtaa ja ohjelmoida korvansa aivan toisille taajuuksille. Levyllä soivat harmonikka ja ihmisääni paitsi sellaisinaan, myös muokattuina ja efektoituina. Kielossa ei kuitenkaan ole mitään kikkailuun viittaavaa. Temppuja ei tehdä niiden itsensä vuoksi, vaan jokainen rytmi, melodia ja sointiväri tuntuvat olevan paikallaan, ja jokainen sävy ja soundi kuulostaa tarpeellisesta kokonaisuuden kannalta. Ei liene yllätys, että lopputuloksena on musiikkia, joka pakenee kaikkea lokerointia ja määrittelyä.

Kielo on mielikuvien musiikkia, jossa kulttuurien ja aikakausien rajat ylittyvät. Itä ja länsi, entinen ja tuleva lyövät kättä päälle ja sulautuvat toisiinsa. Esimerkiksi Ammoin heittää kuulijan tyhjälle rannalle, jossa ei ole muuta kuin valoa ja autiutta. Yksisoluisetkin vielä odottavat syntyään. Kirkuna toisaalta herättää ahdistavia mielikuvia ydinkatastrofin tai ebola-viruksen runtelemasta maailmasta. Sfääreissä lilluvien äänimaisemien vastapainoksi levyltä löytyy myös aivan vanhanaikaisesti soivaa, melodista materiaalia. Kiinnostava kokonaisuus muodostuukin nimenomaan erityyppisten säveltuokioiden yhdistelemisestä. Kielo on tyylikäs ja yksityiskohtia myöten tarkkaan harkitun tuntuinen levy. Esimerkiksi kappaleiden nimet ovat samansävyisiä ja suunnilleen yhtä pitkiä. Musiikillisen luonnehdintansa levyllä saavat muun muassa Kalmukki, Anastaja sekä Emboli. Monet nimet antavat yllättävänkin paljon tulkintavihjeitä. Tuohon ansaan ei kuitenkaan ole pakko langeta aivan ilman vastarintaa, vaan sen ensimmäisen ja ilmeisimmän mielikuvan ohitse kannattaa kurottaa kohti uusia tasoja ja merkityksiä.

Kimmo Pohjosen ennakkoluulottoman suhtautumisen musiikkiin huomaa levyltä selvästi. Klassisen musiikin puolelta samansukuisuutta kuulee esimerkiksi Arvo Pärtin teosten kanssa. Saatto soi samalla tavoin avoimesti ja henkistyneesti kuin Pärtin musiikki tyypillisimmillään. Rikkaat sointivärit ja meditatiivisuus puolestaan tuovat mieleen vaikkapa Sofia Gubaidulinan sävellykset. Musiikin koko kenttä tuntuu olevan luontevasti Kimmo Pohjosen ulottuvilla.Tällaista asennoitumista kaipaisi enemmän myös klassisen musiikin ympyröihin. Kielo-levyn vahvuus on siinä, että sitä voi kuunnella monella tavalla. Yhtenä päivänä voi keskittyä herkullisiin melodiakulkuihin (kuuntele esimerkiksi empivästi kiemurteleva Silmäys ja nimikappale Kielo) ja toisena vaikka tempautua shamanististen rytmikuvioiden vietäväksi. Kielo antaa aineksia mietiskelyyn tai tanssiin, miten milloinkin haluat. Tämä levy on terveellistä kuultavaa sekä hanurimusiikin ystäville että vihamiehille. Laita kielo CD-soittimeen ja anna puhdistavan elämyksen käydä korvista läpi.

Marjo Jääskä




Folk Voices
Finnish Folk Song Through the Ages
ODE 934-2

Kuulin äänen / Hiien hirven hiihdäntä / Rakkauden myrkky kaikki surut tappaa / Tellun polska / Lehmikutsu / Tulen synty -loitsu / O Kriste, kunnian kuningas / Heikin polska / Merin polskarallatus / Läksin minä kesäyönä käymään / Morsiamen itketys / Oi äiti / Pommaripoika / Istuinpa sänkys laidalla / Varför grymtar du? / En sjöman är så litet estimerad / Tuolla mun kultani / Illan hiljaisuudessa / Tuu tuu tupakkarulla

Folk Voices sisältää lähinnä laulua ilman säestystä. Kaikilla esiintyjillä on yhteys Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastoon joko opettajina tai opiskelijoina. Mukana ovat mm. Heikki Laitinen, Tellu Virkkala, Sanna Kurki-Suonio ja Me Naiset -yhtye. Kaikkiaan esiintyjiä on parikymmentä.

Kaikki CD:n laulut eroavat niin esitystavaltaan kuin historialtaankin selvästi toisistaan. Tavoite on antaa kokonaiskuva suomalaisen kansanlaulun eri vaiheista ja tyyleistä. Tuottajina ovat toimineet Sinikka ja Matti Kontio. Levy on väkevä osoitus laulun voimasta. Olen itsekin vuosia miettinyt sitä, mitä Heikki Laitinen kirjoittaa levyn vihossa: Kansanlaulun syvin olemus on aina ollut siinä, että jokainen laulaa omalla äänellään, kuuntelee omaa sisintään. Jokaisen ääni on ainutkertainen ja korvaamaton. Sillä on oma värinsä, makunsa, tuoksunsa: oma tarinansa. Elämänhistoriamme on muokannut sen itsensä näköiseksi. Siksi äänten kirjo on ajaton ja loputon.

On ilahduttavaa, että 1990-luvulla laulu on noussut entistä enemmän esille eturivin muusikkojen ja yhtyeitten musiikissa. Heikki Laitisen ohella meillä on nyt joukko osaavia naislaulajia. Sibelius-Akatemian koulutus on ainakin tässä kohdassa onnistunut loistavasti. Miesten puolella tilanne on ollut mutkikkaampi. Ilmeisesti Akatemiaan pyrkiikin varsin harvoin miehiä laulu pääaineena. Von & Af yhtyeessä laulava ja soittava Taito Hoffrén on kuitenkin korjaamassa tätäkin puutetta. Von & Afin esitykset ovat tällä levyllä ehkä riemukkainta kuunneltavaa.

Hannu Virtanen




Seppo, Jemina ja Selina Sillanpää
Moon Madness
TEX CD 026

Poijat Ne Menöö Ameriikkaan / Rajulan Rekiretki / Haitarisottiisit / En Sois / Moon Madness / Spancil Hill / Irish Medley / Who¹s That Knocking / Sonja / Lost Island / Ameriikkaan Aikovan Hyvästijättö / West Virginia Girls / Kyyneleitä Kirjeessä / Brudmarsch / Shady Grove / Swamp College Schottisch / Meripoika / Handsome Julie

Monesta yhteydestä tuttu Seppo Sillanpää on työstänyt tyttäriensä kanssa uutuuslevyn. Muistaakseni sama kokoonpano on aikaisemmin julkaissut lastenlevyjä. Nyt aiheena on siirtolaismusiikki. Sillanpäät ovat kansitekstien mukaan myös vierailleet Yhdysvalloissa esiintymismatkoilla, ja osa levyn kappaleista on näiltä matkoilta peräisin.

Seppo Sillanpää on urakoinut hankkeessa - hän on tuottanut, sovittanut sekä soittaa vielä kymmenkuntaa eri soitinta. Seppo on myös säveltänyt yhden kappaleista, kauniin instrumentaalin Lost Island. Tyttäret tyytyvät soittamaan viuluja ja laulamaan.

Kokonaisuutena en kuitenkaan oikein innostunut Sillanpäitten perhelevystä. On tietysti mukavaa kuunnella Seppo Sillanpään sujuvaa soittoa ja tyttärien sointuvia ääniä. Mutta jotain jää uupumaan. Olisiko kuitenkin pitänyt odottaa muutama vuosi laulutulkintojen syventymistä?

Hannu Virtanen




Takamus
Huiske
STCD-06

Älä sinä flikka vielä itke / Ensi vuonna / Pappani pellon perällä kasvaa / Ruispeldo / Kaiken maailman polskaa Parkanosta / Agraariunelma / Uni tullee / Amerikan Marianna / Kihlat / Melkutus / Kolm on miehellä pahoa / Älä sinä flikka vielä itke (remix)

Takamus on Savonlinnan Taidelukion yhtye, joka muistini mukaan on toiminut eri kokoonpanoissa jo vuosia. Yhtyeen uutuuslevy Huiske sisältänee viime talven opiskelijoiden esityksiä. Perusjoukkoon kuuluu 14 muusikkoa, ja sen lisäksi CD:llä vierailee vielä monia muita soittajia ja laulajia. CD on äänitetty ja miksattu Taidelukion omassa studiossa Mikko Nikulan toimiessa tuottajana.

Levy ei siis ole levy-yhtiötä varten mietitty kokonaisuus, vaan eräänlainen kouluyhtyeen ohjelmiston tallennus. Musiikillisesti levy ei muodosta tiukkaa kokonaisuutta, vaan tyylilajit vaihtelevat hyvinkin nopeasti.

Takamus tuntuu varsin mukavalta yhtyeeltä, joka on päässyt jo harrastuksessaan pitkälle. Tyttökuoro vaikuttaa kuitenkin hiukan tavanomaiselta, solistiosuuksissa on jo enemmän puhtia. Soitannollisesti yhtye on yllättävän hyvä, rytmisesti tarkka ja vaihteleva. Toivottavasti näistä muusikoista kuullaan myös lukioajan jälkeen.

Hannu Virtanen




Tallari
Virtaa
KICD 65

Rahapolskat / Äidin sateenkaari / Polska efter Blinda-Pelle / Morsiamen kuolo / Kalevi Leinonen Himangalta, iltaa / Kun mun kultani tulisi / Juhlapolska / Viola Turpeinen tanssit Kiipillä / Poloinen poika / Pyykkipolkat / Finninkallion jenkka / Virta

Tallari on tehnyt levyn, josta on vaikea löytää mitään negatiivista sanottavaa. Jo kannen valoisa ilme houkuttelee kuuntelemaan taidokasta soittoa. Myös jotkin kappaleiden nimet herättävät suurta kiinnostusta, esim. Kalevi Leinonen Himangalta, iltaa.

Tallarin 13 vuotta yhdessä soittanut kantanelikko, Ritva Talvitie, Antti Hosioja, Risto Hotakainen ja Timo Valo, on antanut yhtyeessään jalansijaa Anita Lehtolalle ja Tellu Virkkalalle, jotka osoittavat läsnäolonsa erittäin selvästi. Vierailijoiden asteelle jääneet Lehtola ja Virkkala ovat tuoneet muassaan kappaleita ja sovituksia, jotka muokkaavat levyn antamaa kuulokuvaa positiivisella tavalla ottaen huomioon myös Kalevalan juhlavuoden. Tallari yllättää ainakin allekirjoittaneen nuorekkaalla asenteellaan.

Oman jälkensä ovat jättäneet myös levyn sanoituksista vastanneet Kaustisella vaikuttavat Kai-Eerik Känsälä ja Simo Westerholm, amerikansuomalainen kupletööri Antti Syrjäniemi sekä taidokkaat runoilijat Einari Vuorela, Kanteletar ja trad. Tekstit ovat mieleenpainuvia ja mukaansatempaavia.

Yksi miinuspuoli tulee kylläkin mieleen. Laulu tulee välillä varsin voimakkaasti esiin - jopa niin voimakkaasti, että sinällään komea laulusovitus jyrää allensa Juhlapolskan viulumelodian. En tiedä, onko kyse sitten miksauksesta vai laulajien varmoista ja kuuluvista äänistä. Sovitukset ovat välillä jopa rokahtavia. Kuunnelkaapa vaikka Morsiamen kuolo alusta loppuun tai Virta, jonka välistä löytyy pätkä R&B-klassikkoa Gimme Some Lovin¹ tai ainakin sen vaikutteita. Levyn nimen mukaisesti Tallari virtaa - vahvana kuin vuolas koski!

Juho Koiranen




Timo Väänänen
Viileri
Finlandia 3984-23072-2


Pienet veitikat / Blinda Kalles vals / Koko maailman polkka / Hambo / Kerenski / Kirkonkellot / Ruskova / Polskaa / laulu / La Cuquita / Viileri

Timo Väänäsen Viileri on uusi makupala kantelemusiikin ystäville. Levyllä, joka samalla on Väänäsen lopputyö Sibelius-Akatemiaan, soi konserttikanteleen lisäksi myös 15-kielinen kantele sekä latvialainen kanteleen sukusoitin kokles. Viileri esittelee kantelemusiikkia monipuolisesti kalevalaisesta perinteestä pelimanni- ja viihdemusiikkiin saakka.

Eniten pidän sävelmistä, jotka edustavat kansanmusiikin vanhempaa kerrostumaa. Kirkonkellot, Ruskova sekä Polskaa soivat jännittävästi ja kanteleen säkenöivä sointi luo kutkuttavan vastakohdan koruttomiin melodioihin. Pelimannisävelmien puolelta tällä hetkellä vetoaa Hambo, jonka keinuttava poljento ja haikea sävel sopivat erinomaisesti kanteleella soitettavaksi.

Viileri-levyltä aistii tietynlaisen opinnäytetyön luonteen. En tarkoita sitä, että jälki olisi keskeneräistä tai oppilaismaista. Ennemminkin tuntuu, että levylle on yritetty mahduttaa liian paljon ja monenlaista, jotta Väänäsen taidoista saisi mahdollisimman monipuolisen kuvan. Tavallisen kuulijan korvissa monipuolisuus kuitenkin kääntyy helposti itseään vastaan, sillä kirjava materiaali tekee levystä hajanaisen.

Kokonainen levyllinen kantelemusiikkia on pyörryttävä kokemus ainakin niille, jotka eivät asiaan ole erityisemmin vihkiytyneet. Kuulijan asemaa olisi ehkä helpottanut toisella tavalla sommiteltu kappalejärjestys. Hiukan oudolta tuntuu, että kaikki samaa kansanmusiikin kerrostumaa edustavat kappaleet on sijoitettu peräkkäin. Kalevalaiseen musiikkitraditioon kuuluvia sävelmiä olisi ehkä kannattanut sirotella rohkeasti pelimannikappaleiden väliin. Viileri-levyllä on myös CD-Rom -osuus, josta voi ammentaa tietoja levyn kappaleista ja käytetyistä soittimista. Kokonaisuudessaan Viileri on varsinainen tietopaketti kantelemusiikista ja kanteleen soittamisesta. Se tarjoaa aktiviteettia niin silmille kuin korvillekin. Ja taas olemme hiukan viisaampia.

Marjo Jääskä