Sanna Kurki-Suonio
Musta

Tuulen nostatus / Manaus / Minne / Ei musta / Polska release / Sadelaulu / Pilven tyttö / Johda mua / Vaskilintu

Hedningarnasta tutulta Sanna Kurki-Suoniolta on ilmestynyt soololevy. Musta-nimisellä levyllä pääosassa on ääni. Ihmisen, naisen ääni. Sanna Kurki-Suonio vyöryttää kuultavaksi käsittämättömän määrän eri värisiä ja eri tunnelmaisia ääniä ja äännähdyksiä. Levy todistaa, että ihmisen kurkusta irtoaa laaja repertoaari sävyjä, jos vain niin haluaa.

Levy on toteutettu jännittävällä tavalla. Melodian taustaksi on laulajan omasta äänestä muodostettu sointumattoa ja efektinomaisia lyhyitä kommentteja. Taustatukea antavat lisäksi konevoimat ja muutamalla raidalla myös elävät soittajat.

Äänitteen sävellykset, jotka kaikki ovat Sanna Kurki-Suonion tekemiä, ovat hienovaraisia ja pienimuotoisia kokonaisuuksia, joissa pääasiassa pelataan vivahteilla ja niiden muutoksilla. Kun Kurki-Suonion sanoituksetkin perustuvat pääosin trad.-teksteihin, levyllä on vahva arkaaisuuden tuntu. Musiikkia voisi luonnehtia moderniksi runonlauluksi.

Musta-levyä kuunnellessa mielikuvitus saa runsaasti ravintoa. Musta on kuin musiikillinen satukirja, joka loihtii kuuntelijan kohdattavaksi enkeleitä, prinsessoja ja peikkoja. Musiikki antaa ajatuksen ja tunteiden virrata vapaasti, jos vain kuuntelija antaa itselleen luvan seikkailuun.

Musta on vahva kokonaisuus, jossa kappalejärjestys on rakennettu tehokkaasti ja se tuntuu hyvin luontevalta. Yksittäisistä kappaleista hienoja ovat esimerkiksi hypnoottinen Manaus, jonka teksti julistaa itsevarmuuden ja selviytymisen sanomaa, ja rytmi kutsuu tanssimaan villiä voitontanssia.

Viettelevä ja vangitseva on myös Ei musta. Erityisesti minua viehättävät kappaleen ristiriitaiset vivahteet; tummuus ja pakottavuus yhdistettynä enkelisävyihin ja kanteleen kimaltelevaan sointiin. Omaa luokkaansa on kahdeksanminuuttinen Pilven tyttö, josta on sommiteltu varsinainen mahtisovitus. Pilven tytön tarinaa kerrotaan muun muassa sellojen, lyömäsoitinten ja trumpetin voimin. Tulos ei kuitenkaan ole pateettinen, sillä eri soitinten värejä on käytetty harkitusti, vain tietyissä kohdissa vahvistamaan tarinan tunnelmaa.

Upeinta kuultavaa on silti levyn viimeinen raita Vaskilintu, joka on toteutettu soololauluna. Vaikka ihmisääntä on kautta levyn yhdistetty muuhun sointimaailmaan todella hyvällä maulla, Vaskilinnussa Sanna Kurki-Suonion ilmeikäs ääni pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Koko levyn läpäisevänä ratkaisuna soololaulu tuskin toimisi, mutta päätöskappaleeksi sijoitettu soolo tiivistää intiimiydessään hienosti levyn tunnelman.

Marjo Jääskä




Morten Alfred Hoirup
Vingården

Snekkerpols / The Second Russian / The Bear Chain / Elverskud The Touch of the Elf / The Vineyard / The Suitor / Danish 5/8 / Torben¹s Daughter / The Ring

Suomessakin vierailleen American Cafe Orchestra -yhtyeen kitaristi Morten Alfred Hoirup on koonnut omia sävellyksiään Vingården-nimiselle levylle. Viinitarhassa saamme kuullaksemme kuusi uutta melodiaa ja kolme vanhaa tanskalaista balladia. Levyn nimeen sopivasti kansikin on kutsuvan vihreä.

Hoirupin lisäksi levyllä soittavat American Cafe Orchestra -kuvioista tutut viulisti Ruthie Dornfeld ja basisti yms. Tapani Varis sekä Carl Erik Lundgaard, Poul Lendal ja Keld Norgaard. Hoirup itse on monipuolinen musiikkimies, ja hän on tunnettu omaperäisenä komppikitaristina.

Aluksi Vingården tuntui hiukan pliisulta, jollain tavalla liian siloiselta ja helpolta. Muutamien kuuntelukertojen jälkeen olen kuitenkin muuttanut mieltäni. Olen pohtinut, onko musiikissa aina pakko olla särmiä ja tarttumapintaa, eivätkö valoisat ja heleät sävytkin voisi olla kiinnostavia. Tarvitseeko kaikkea aina esittää tiukasti ja ehdottomasti, ja niin, että tulee hiki?

Eniten pidän levyn ²modernista² osasta, balladit eivät minua niin sytytä, vaikka pulputtava tanskan kieli hauskan kuuloista onkin. Hoirupin sävellykset ovat tanssillisia ja herkullisesti notkahtelevat esimerkiksi Bjornekaeden, jonka tahtilaji (7/8) on lainattu balkanilaisesta musiikista sekä Dansk 5/8, jonka jousisovitus luo arvokasta kamarimusiikillista tunnelmaa. Miellyttävää kuultavaa on myös levyn nimikappale Vingården. Se alkaa salaperäisellä kitarakuviolla ja pohjamörinällä, ja lisää myyttisiä sointeja tuovat mukaan säkkipilli ja muinainen falsterpipe.

Ruthie Dornfeldin viulismi on esillä monella raidalla ja erityisesti minua viehättää se vaivattomuus, jolla viulu soi. Soitto kuulostaa kadehdittavan helpolta, vaikka pariäänikelauksissa välillä onkin aistittavissa jotain huolimattomuuden tapaista. Puhtaasti makuasia on sitten viulusoundi, joka minun korvaani on hiukan liian kapea ja nasaali. En tosin tiedä, johtuuko sävy soittimesta, soittajasta vai tekniikan kiemuroista.

Tämän viinitarhan tuotteet eivät päihdytä, eikä niiden nauttimisesta seuraa tunkkaista oloa. Päinvastoin: jos haluat jotain raikasta ja virkistävää, suosittelen kokeilemaan aluksi tanskalaista nykykansanmusiikkia.

Marjo Jääskä




Otto Hotakainen
Polkka-Otto

Lokakuun polkka / Pirunpolkka / Parimasurkka / Kolan Oskan polkka / Polkka / Vanha loikka / Polkka / Knapsauspolkka / Vanha valssi / Ravit Käpylässä / Polkka / Iso lintu merikotka / Ketun Reinon polkka / Pönkä-Matin polkka / Sottiisi / Harsus-Jussin polkka / Tiltan polkka / Heittojalan jenkka / Hanskin polkka / Viisitahtinen polkka / Loru-Liisan masurkka / Puurosen polkka / Kotimökin jenkka / Lapinpojan polkka

Kansanmusiikki-instituutti on yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa julkaissut halsualaisen Otto Hotakaisen soittoa. Vuonna 1970 mestaripelimanniksi valittu Hotakainen on yksi suosituimpia pelimanneja, ja hänen sävellyksiään soitetaan edelleen runsaasti.

Äänite sisälsi 24 kappaletta, joista vajaat puolet on Hotakaisen omia sävellyksiä. äänitykset ovat vuosilta 1969-1980 ja Hotakaista säestävät Veikko Venetjoki, Anita Tuominiemi, Viljo Karvonen ja Matti Ojala. Polkka-Otto -levy paljastaa jo nimessään, miten sisältö painottuu. Vauhdikas levy esittelee Hotakaista ensisijaisesti soittajana, mutta pelimannin omien sävellysten myötä myös säveltäjänä. Levyltä löytyvät Hotakaisen sävellyksistä esimerkiksi Lokakuun polkka, Ravit Käpylässä ja Harsus-Jussin polkka. Hotakaisen sävellykset ovat vaativia ja haastavia soittaa, mutta nyt on mahdollisuus kuunnella levyltä, kun mestari itse näyttää mallia.

Hotakaisen oma soittotyyli on värikäs ja vetävä, ja vivahteikas jousenkäyttö pääsee hyvin kuuluviin, kun kappaleet esitetään usein vain harmonin säestyksellä. Polkka-Otto -levystä riittää paljon omaksuttavaa ja opittavaa niille, jotka Otto Hotakaisen nuottikirjaa taaplailevat, niin kuin levyn kansitekstissä ilmaistaan.

Tyylin kuuntelemisen ja opettelemisen apuvälineenä toimimisen lisäksi levyn arvo on siinä, että levyltä kuuluu soittamisen into. Vauhdikkaan tyylin myötä soittamisen hauskuus välittyy kuulijalle asti. Ihan tekee itsekin mieli koettaa, mitä tuosta viulusta irtoaisiŠ

Marjo Jääskä




Nikolai Blad
Nuoria ja kuluneita
EICD5

Viaton ja ylpeä Lola / Jasmiininoksa / Omistus / En ole enää sulle velkaa / Laivatien joukko / Vartioharju I / Muukalaisia muurahaiskylässä / Tuulimyllyjä ja hevosia / Ilman huolen häivää / Paahtimon paras / Rakastuneet (Laskiaistango) / Vartioharju II / Tulevaisuudesta / Kansibaarin balalaikka / Tango go / Kuoleman paikka / Olkihattumies

Onpahan outo levy! Nikolai Bladin raaka ääni, erilaiset sointikokeilut ja tajunnanvirtana soljuvat tekstit muodostavat kokonaisuuden, joka on kaukana kaupallisten radioitten soittamista beat-iskelmistä. Blad on tuottanut järjestyksessä toisen levynsä itse, ja niin kokonaisuus on todella esittäjänsä oloinen. Toisia tämä levy ihastuttaa, toiset eivät jaksa sitä juuri kuunnella. Blad tavoittelee lauluissaan erilaisia tunnelmia, ja osin tulokset ovatkin kiehtovia. Suuri merkitys erikoisten sointivärien taltioimisessa lienee ollut äänittäjä Teemu Korpipäällä. Yksittäisistä lauluista kiintyy huomio kauniiseen Kansibaarin balalaikkaan.

Blad ystävineen on mahduttanut levylleen myös kaksi argentiinalaisen Carlos Gardelin hienoa laulua. En ole enää sulle velkaa -laulun tekstin on kääntänyt Harri Saksala ja Kuoleman paikka -laulun tekstin Jukka Virtanen. Blad onnistuu hienosti näitten laulujen tulkitsijana, ja musiikki on myös muuten toimivampaa kuin levyn muilla raidoilla. Ilmeisesti syy on siinä, että muusikkojen joukossa on näissä kohdin mukana Jukka Orma. Kuinkahan moni ne vain tästä kokonaisuudesta löytää - kannattaisiko ne julkaista myös singlenä?

Hannu Virtanen




Haamukahvit
TJJCD-0002

Haamukahvit / Muumio matkalla / Mörköjumppa / Haamun viikko / Lahjakummitus / Paha päivä / Aavegalleria / Mörökki / Ro-bot-ti / Kehonosalaulu / Hik / Maahisten juhlat / Ammattimörkö / Haamukaste

Haamukahvit-levyn perusajatus on esitellä lapsille myönteisellä tavalla olentoja, jotka usein esitetään lapsille pelottavina. Kuten laulujen nimistä näkyy, levyllä seikkailevat niin haamut, möröt kuin maahisetkin. Yhtyeen jäsenet ovat sanoittaneet ja säveltäneet kaikki laulut. Keskeisenä henkilönä hankkeessa on ollut JPP:stä ja Kulkuripojista tuttu Jouni Järvelä, joka on säveltänyt ja sovittanut ahkerimmin. Jouni Järvelä vastaa myös levyn äänityksestä ja miksauksesta. Yhtyeen muita jäseniä ovat Kati Ahonen, Jenni Eskola, Inka ja Sauli Pöyhönen sekä Janne Salkolahti.

Kuuntelin haamulauluja yhdessä viisivuotiaan Martin kanssa. Häntä levyn perusajatus tuntui viehättävän. Nopeasti hän poimi CD:ltä kaksi suosikkia, laulut Muumio matkalla ja Ro-bot-ti. Kauaa Martti ei levyyn kuitenkaan jaksanut keskittyä. Syy tähän oli ehkä siinä, että levyn laulut muistuttavat aika paljon toisiaan.

Musiikillisesti yhtye soittaa sujuvasti, välillä tosin naislaulajilla on vaikeuksia selvitä osuuksistaan. Sovitukset ovat varsin perinteisiä, ja rummut on jätetty kokonaan pois. Kaikkiaan kuitenkin ilahduttava levyhanke - tässä valmis yhtye Kaustisen lastenpäivän konsertteihin.

Hannu Virtanen




Hilavitkutin
Tulella valeltu
HILACD-01

Valkian sanat / Luvatulle / Tyttö tanssii haudalla

Hilavitkutin liittyy kansanmusiikkia uudistavien nuorten yhtyeiden laajaan joukkoon, mutta ei katoa massaan. Mitä ilmeisimmin Iisalmen suunnalta tuleva kokoonpano käyttää lähes ilmiömäisesti vanhaa perinnettä yhdistäen siihen nuorekkaita soundeja.

On suorastaan hämmentävää, että Hilavitkutin osaa olla yhtäaikaa sekä ennalta-arvattava että yllättävä. Kuulija saattaa vaipua tuttuuden luomaan turvallisuuden tunteeseen, mutta voi samalla yllättyä monista välisoitoista ja musiikin kiivaudesta. Siksipä Hilavitkuttimen soittoa tulisi kuunnella avoimin mielin.

Vaikutteita on kuultavissa niin irlantilaisesta musiikista kuin Kalevalastakin. Solja Ryhäsen perinnepohjaiset sanoitukset kahlitsevat kuulijansa, ja energiset sävellykset jäävät alitajuntaan. Olisivatkohan kappaleet silti liian mollivoittoisia? Vuodesta 1989 toimineessa Hilavitkuttimessa soittavat tällä hetkellä Miska Kajanus (kitarat, oktaavimandoliini, bodhran), Lauri Kelppe (laulu, bodhran), Katsi Kokkonen (klarinetti, nokkahuilu, taustalaulu), Heini Laatikainen (laulu), Solja Ryhänen (viulu, kantele, taustalaulu), Jussi Salmi (basso, oktaavimandoliini, perkussiot) ja Sanna Väisänen (haitari). Levyllä vierailee perkussioita soittava Jari Lappalainen. Hilavitkutin on ansioitunut aiemmin mm. vastaamalla Kikari-tanssiryhmän äänimaailmasta.

Juho Koiranen