Värttinä
Vihma

Värttinä on jälleen tehnyt loistavan levyn. Tahtia ei ole ollenkaan haitannut yhtyeessä tapahtuneet pienet henkilövaihdokset. Vihma kuulostaa kutkuttavan hyvältä hiukan pidättyväisen Kokko-levyn jälkeen.

Värttinän tekstit toimivat kahdella tasolla. Ensin korvaan osuu sanoituksen äännetaso, jossa hyödynnetään kalevalaiseen tyyliin esimerkiksi alkusointua ja kertoa. Sanat ovat puhtaasti musiikillinen elementti; äänteistä muovaillaan pulputtavaa sointia ja sanojen tarkoitus on ryydittää ja ryhdistää rytmiä. Samankaltaista hypnoottista äänneiloittelua on Värttinältä kuultu tietysti ennemminkin, erityisesti mieleen tulevat Aitara-levyn kappaleet. Toisaalta tekstit kiinnostavat myös aiheittensa puolesta. Levyn sanoituksissa liikutaan karjalaisessa agraariympäristössä ja seurataan nuoren naisen elämää yhteisönsä jäsenenä. Lauluissa kuvataan sulhasen odotusta, vierauden tunteita ja elämän raskautta, mutta myös railakasta ilonpitoa. Teksteistä välittyy tunnelmia, jotka koskettavat nykyajan kaupunkilaistakin. Vierauden ja yksinäisyyden tematiikka kun (valitettavasti) on yleisinhimillistä, ajasta ja paikasta riippumatonta.

Musiikillisesti Värttinä toimii tietysti ammattimaisen sujuvasti. Sovitukset ovat harkitusti rakennettuja, ja vaikka niissä om paljon yksityiskohtia, kokonaisuus ei kuitenkaan muodostu liian sekavaksi. Kuulijalle avautuu tavallaan kaksi vaihtoehtoa; voi joko heittäytyä svengin vietäväksi, eikä piitata pikkuseikoista tai sitten voi kuunnella tarkkaavaisesti ja nauttia vivahteista ja hienoista oivalluksista. Tällä hetkellä korvaani hiveltävät erityisesti levyn itämaiset ja balkanilaiset sävyt, eikä Kari Reimanin viulismia voi koskaan ohittaa ihailutta. Muhkeat sovitukset ovat mielestäni hyvä ratkaisu. Levystä riittää kuunneltavaa pitkäksi aikaa ja monilla tasoilla. Vihma on aarrearkku, josta on mahdollista löytää eri kuuntelukerroilla aivan erilaisia elämyksiä.

Marjo Jääskä




Pohjalaisia
Musiikki Ilmajoen Nuorisoseuran näytelmästä
ERPO-9806

Kylällä tavataan / Kelmi suutari / Antin laulu / Henteli heeli / Vallesmanni tuloo / Moukat, elukat / Sorsa yksinäinen / Välipeli / Liisan ja Jussin laulu / Polkka / Maijan laulu / Polska / Antti on karaannu / Tulosoitto / Niin kuin lintu pesälleen / Masurkka / Herrastuomarin laulu / Jussin laulu

Ilmajoen Nuorisoseura esitti Artturi Järviluoman näytelmää Pohjalaisia viime kesinä 1997 ja 1998. Näytelmä sai suuren suosion ja se valittiin mm. Harrastajateatterikesän ohjelmistoon.

Näytelmän musiikki on nyt julkaistu CD-levynä. Musiikin sävelsi ja sovitti ilmajokinen Erkki Rajamäki, sanoitti ohjaaja Eija-Irmeli Lahti ja kaikki esiintyjät olivat paikkakunnalta löytyneitä harrastajia. Tulos on paikallista kulttuuria parhaimmillaan. Yhtye soittaa jouhevasti, solistit ja kuoro selviävät osuuksistaan hyvin. Huomio kiinnittyy erityisesti naissolisti Noora Seppään. Hän on laulajista selvästikin kokenein. Hänen äänenmuodostuksessaan kuuluu kuitenkin klassinen laulunopetus, ja sikäli hän on ehkä liiankin osaava solisti miesharrastajien rinnalle.

Levyn sävellykset ovat kolmea poikkeusta lukuunottamatta Erkki Rajamäen. Hänen tapansa tehdä musiikkia on hyvin kansanlaulunomainen. Välillä kuitenkin kaipaisi persoonallisempaa soinnutusta ja melodiankuljetusta. Ilmajokisten esitystä voi ihailla ensi kesänä myös Kaustisen festivaaleilla, jossa esitetään näytelmän musiikista koottu kavalkadi.

Hannu Virtanen




Jonninjoutavat
Omialtaasia
JJKAS 01

Jonninjoutavan luanto / Kevät tekee lehtipuut / Metsäniityllä / Harvoin ne poijat / Friiaripoika / Kesäillalla ihanalla / Luullahan kai minut iloiseksi / Taitaa tulla ilimanmuutos / Hopeasta vaskesta / Ol¹ kaunis kesäilta / Toivoton rakkaus / Kosioretki / Nyt se nähdään / Kuulin lintujen visertävän

Jonninjoutavat on kansanlauluja esittävä ryhmä, jonka ideoita on kuultavana Omialtaasia-nimisellä äänitteellä. Kaikki sävellykset ovat kansitietojen mukaan Alpo E A Kotalan ja saman miehen kynänjälki näkyy (tai kuuluu) myös sanoituksissa, vaikka ne perustuvatkin pääasiassa trad.-teksteihin.

Sävellykset ovat aivan hyviä, eivät järisyttävän omaperäisiä, mutta sujuvia. Laulut kuulostavat enimmäkseen perinteisiltä kansanlauluilta, mitä nyt muutamissa on hiukan iskelmällistä vivahdetta. Teksteissä vilahtelee tuttuja fraaseja ja se luo tietysti kotoista tunnelmaa. Laulut esittävä herrakokoonpano suoriutuu tehtävästään kohtuullisesti, sävelpuhtaus tosin välillä heittelee.

Muutamalla raidalla lauluja säestetään kitaralla ja hanurilla, ja ne ovatkin mielestäni levyn parasta antia. Lopuissa kappaleissa laulua höystetään konevoimin ja lopputulos on aika kummallinen. Soundeista tulevat mieleen lähinnä muutaman vuoden takaiset tietokonepelit. Kun pohjalaiset, joita Jonninjoutavatkin ilmeisesti ovat, puhuvat ²omialtaasista², he tarkoittavat kai sopivia. Jäinkin miettimään, mihin Jonninjoutavien laulut ovat omialtaasia. Pikkujoulubileet voisi olla yksi vastaus.

Marjo Jääskä




Sari Kaasinen
Emo
Warner Music Finland Oy
3984-23073-2

Niin korkea oli taivas / Kussa kullaiseni / Jo jätti / Lennän, lennän lintusena / Mielessäni / Liekö minusta laulajaksi / Tämä kylä / Surunpäivä / Olen ajatellut / Emo / Nuku vain

Sari Kaasisen soolohanke lienee jo useimmille tuttu radiosoittojen ja euroviisukarsintojen kautta. Levyn tuottaja on Riku Mattila ja muusikkoina toimivat Mattilan ohella mm. Heikki Tikka, Ahti Marja-Aho ja Minna Luoma.

Levy on tuotettu huolella. Monet lauluista ovat sävellyksinä kauniita ja erityisesti kertojen laatijoina Kaasinen sekä Mattila ovat olleet parhaimmillaan. Mikään kansainvälinen läpimurto levystä tuskin kuitenkaan tulee. Kaasisen laulut eivät ole samalla tavalla kansainvälisiä kuin esimerkiksi Värttinän nykyinen musiikki. On myös tosiasia, että Kaasisella on täysi työ selvitä laulajana vaativasta solistin tehtävästä.

Huomiota kiinnitti myös eräs yksityiskohta. Levykannessa mainitaan, että sanoitukset ovat Kaasisen laatimia. Muistan kuitenkin itsekin laulaneeni kansanlaulua, jossa teksti menee Syksynä synkkänä sydänyönä satelee ja tuuloo, eikä ne reissut niin hauskoja oo kun sen kokematon luulee. Kaasisen sanoitus on Eikä ne reissut niin hauskoja oo kun kokematon luulee, syksyn pitkinä pimeinä öinä satelee ja tuulee. Onkohan vastaavia lainauksia paljonkin levyn teksteissä?

Hannu Virtanen




Pömpeli
Hilapiäles
PöMCD01

Eikä se valkia lämmitä/ Pidätyspolkka, Antaa rumhin retkahtaa/ Hei lumpun lumpun, En oo rikhan rikas/ Ristilinjaanihoijakalla/ Taattoni maja/ Mamren lakeuren/ Tahtia, mahtia/ Minä vaan istun ja vuoleskelen/ älä sinä flikka/ Isoniemen latopolkka/ Unelma valssi/ Holostikon Hanna, Raha ei lopu/ Härmänpolkka

Kaikki sai alkunsa Alahärmän lukion sopukoissa Päivi Pihakarin esiteltyä musiikinopettajalleen Risto Rannelle isoisänsä Väinö Kivimäen muistiinmerkitsemiä kansanlauluja. ja kun mukaan saatiin pari muutakin soittajaa niitä esittämään, syntyi Pömpelinä tunnettu yhtye. Esiintymisestä lukion ylioppilasjuhlissa on jo viisi vuotta ja nyt on käsillä ensimmäinen levy.

Useiden jäsentenvaihdosten jälkeen, tämän kiekon ilmestymisaikaan Pömpelissä soittavat Tiina Hakomäki (viulu), Pentti Ketomäki (kontrabasso), päivi Pihakari (laulu, viulu), Risto Ranne (laulu, kitara, mandoliini) ja Satu Syynimaa (harmooni, trumpetti). Soittimisto on siis trumpettia lukuunottamatta hyvin perinteinen.

Näin on myös ohjelmisto. Pömpeli tekee mainiota työtä vanhojen kansansävelmien ja -laulujen välittämisessä nuorelle sukupolvelle. Soittajat itsekin ovat suht¹ nuoria - heidän keski-ikänsä on 26,6 vuotta.

Sinänsä hyvä, että pohjana on pelimanniyhtyeen kokoonpano, mutta ehkä sovituspuolen omaperäisyyteen ja räväkkyyteen olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Levyn alkupuoli oli nimittäin trumpettiosuutta lukuunottamatta melko tasapaksua ja vasta seitsemäs kappale Tahtia, mahtia erottui edukseen. Syynä saattoi tosin olla sovituksesta poiketen vaisusta varmempaan vaihtuva soitto-ote.

Laulajien äänet ovat selkeitä, joten sanat tulevat hyvin esille. Mahtoivatkohan monien laulujen sävellajit olla silti liian korkeita varsin kauniin äänen omaavalle Päivi Pihakarille, sillä hänen äänensä tuntui paikoin korkeita säveliä laulaessa katoavan? Toivon mukaan nämä sävellajit olivat tarkkaan harkittuja.

Edellämainitun Tahtia, mahtia lisäksi yllättäviä kappaleita olivat Isoniemen latopolkka kappaleen yllättävän nopeutumisen ja Risto Rannen lähes virtuoosimaisen rallattelun ja Holostikon Hanna/ Raha ei lopu laulajanvaihdon ja vinyylivirhetempun ansiosta. Mainittakoon vielä sävelmistön huipentumana oleva Härmänpolkka, jonka itse karjalaisjuurisena tunnen Karjalan poikien polkkana ja josta suomenruotsalaiset käyttävät nimitystä Finska polkan. Kylläpä on pieni maailma.

Hilapiäles-julkaisusta ei voitane odottaa Pömpelin varsinaista läpimurtolevyä. Ehkäpä taustalla on ollut valitettavasti varsin monilla oleva ajatus siitä, että äänitteen julkaiseminen ansaitsisi välittömästi kiitettävän arvosanan. Perinteen siirtämisestä iso plussa, mutta nykytarjonnan ollessa varsin laaja - jo pelkän kansanmusiikin saralla - luulen, ettei tämä kolahda heti kaikille. Olkoon tämä kritiikki kuitenkin kannustus jatkamaan, sillä toivon Pömpelille kaikkea hyvää ja onnea seuraavan levyn tekoon.

Juho Koiranen




Till Eric
19 kompositioner för nyckelharpa av Eric Sahlström framförda av Johan Hedin, Ola Hertzberg, Olov Johansson, Anders Mattsson, Niklas Roswall och Marcus Svensson.
DROCD006

Tobopolketten / Andakten / Göksbypolska / Namnlösen / P Stormyren / Beethoven / Midsommarglädje / Akademipolska / Hem från Gesunda / ödetorpsvalsen / Trollrikepolska / Avskedsgånglåt / Fläskrökarvalsen / Hardrevet / Vårdroppar / Karolinermarschen / I stugan / Norrgärdeshambo / Spelmansglädje

Ruotsalaisten kansallissoitin avainviulu (nyckelharpa) on taas astunut harppauksen verran kohti laajempaa kansainvälistä tietoisuutta. Nuoret soiton mestarit, joista viisi kuudesta on soittanut itselleen valtakunnanpelimannin (riksspelman) arvonimen, tekevät nimittäin tällä mainiolla cd:llään soitinta tunnetuksi ympäri maailman. Ja kansainvälisille foorumeille kiekko on suunniteltukin. Levyn perusteelliset tekstit on käännetty sekä englannin että ranskan kielelle.

Till Eric on kunnianosoitus Ruotsin kansanmusiikin grand old manille, Eric Sahlströmille, jonka työ avainviulun tunnetuksi tekemisessä on mittaamaton. Sahlström on sekä soittaja että rakentaja, säveltäjä ja kouluttaja. Hän on myös tehnyt soitinta tunnetuksi maan rajojen ulkopuolella. Olle Paulssonin teksti on lämminhenkistä. Ote: Vaikka oikeastaan Eric halusi alun alkuaan soittaa hanuriaŠJos ei eräs huolimaton renki olisi hajottanut hänen hanuriaan eräissä nurkkatansseissa 1920-luvulla, maailma olisi ehkä ollut yhtä musiikin ilmiötä köyhempiŠEricin oli sen sijaan siirryttävä avainviuluun, jota suvussa oli soitettu useiden sukupolvien ajan.

Sävelmien nimet ovat jokapäiväiseen elämään liittyviä ja kaikilla on oma taustansa. Joka kappaleen osalta ovat Esbjörn Hogmark ja soittokumppani Gösta Sandström koonneet Eric Sahlströmin omia ajatuksia niiden synnystä. Esimerkiksi sävelmän Beethoven tausta on seuraava: Kun Sahlström oli soittanut eräässä konsertissa Sörmlannissa, eräs kuulija oli kommentoinut: Soitapa se uudestaan, sehän kuulostaa ihan Beethovenilta.

Levyn ilmestyessä vuonna 1995 soittajat olivat kaikki alle 30-vuotiaita, nuorin Ola 21 ja vanhin Olov 29. Silti jokaisella oli jo pitkä soittajanura takanaan musiikkikouluista, musiikkikorkeakoulusta ja ammattimuusikkoina. Ja se kuulu levyltä. Soiton otteet ovat varmoja, ja yhteissoittokin sujuu kuin yksi soittaja olisi estradilla. Avainviulun syvää ja taianomaista ääntä on onnistuttu vielä syventämään hyvällä studioäänityksellä, ja onnistuneen kekseliäät sovitukset tekevät cd:stä todella nautinnon. Superlatiiveja toisensa perään, mutta niitä ei voi välttää tämän levyn yhteydessä.

Pohjoismainen kansanmusiikkikomitea suunnittelee Nyckelharpsorkestern-yhtyeelle ensi vuodelle pohjoismaista konserttikiertuetta yhdessä Helsingin Kaksrivisnaisten kanssa. Toivottavasti saamme usealle paikkakunnalle yhtyeen esittelemään taitojaan ja nuorten soittajien innostuneisuutta Eric Sahlströmin kuolemattoman musiikin parissa. (Ps. Jos olet kiinnostunut liittämään kotipaikkakuntasi konserttikiertueeseen, valmistaudu jo nyt keräämään kokoon arvioitu yhden konsertin hinta 12.000 Ruotsin kruunua. Tarkempia tietoja saat Suomen Kansanmusiikkiliitosta.)

Antti Koiranen




Puotilan Pelimannit
Joki soittaa meren sävelmää
PKC-97

Ave maris stella / Personent hodie / Brudmars / Lyckönskan / Menuett / Hamburgspolska, Pyttis / De gamlas hällsning till Brudparet / Vals / Hambopolkett masurka / Livstut schottis / Vildros-vals / Polka / Kymijoen rannalla / Ryssänkatrilli Pyhtäältä / Vengerga / Polka / Halgolandsflickan Polka-Masurka / Katrilli / Schottis / Skärgårdsflirt / Polka / Cadrill schottis / Kaunissaaren valssi

Pyhtään kunta on tuottanut jo vuoden 1997 puolella kasetin, jonka sävelmät on poimittu opettaja Carl Hildebrandin vuosisadan vaihteessa tallentamista pyhtääläissoitteista. Hildebrand opiskeli orkesterin- ja kuoronjohtamista Helsingissä vuosina 1893-1896. Hän perusti kotipitäjäänsä vuonna 1897 Länsikylän jousiorkesterin, joka toimi 30 vuotta. Pelimanneilta hän tallensi sävelmiä ja sovitti niitä tälle orkesterille. Mukavana yksityiskohtana on huomioitava kappaleiden nimien alkuperäisen kirjoitusasun säilyttäminen epäloogisuuksineen ja kirjoitusvirheineen.

Tälle kasetille kootut sävelmät on sovittanut Pentti Sjöroos, yhtyeen hanuristi, ja äänitys on tehty Pentti Lasasen valvonnan alaisena Studio Brushanessa. Kasetit on monistanut Kasettimonistus Oy.

Pelimannihenkisestä ulkokuorestaan huolimatta kasetilla on tarjolla moninaista musiikkia. Kotka Canton esittämät kaksi Piae Cantiones -laulua (äänittänyt SCB Studio) aloittavat esitykset. Kirkkokuorolaulusta siirrytään sovitetun suomenruotsalaisen jousiorkesterimusiikin ja kansanmusiikkisovitteiden kautta salonkitansseihin päätyen Tapio Heikkilän kotiseutusävellyksiin.

Puotilan Pelimannit on perustettu Puotila-Seuran yhteyteen arvattavasti parikymmentä vuotta sitten. Yhtyeen soitto on vakaata ja vakavaa lähestyen tyyliltään kamarimusiikin ihannetta. Kontrabasson soitto jousella korostaa paikoin tätä Otto Anderssonin vahvasti ihannoimaa jousiorkesteriperinnettä. Moniäänisyys lisää vakavahenkisen musiikin tuntua.

Laulusolisti Rune Drockila laulaa yhden ruotsinkielisen ja kaksi suomenkielistä laulua tunteellisella ja kansanomaisella, joskin hieman epätasaisella äänellä. Pyhtään kunnan kaksikielisyyttä korostetaan myös levyn kaksikielisillä esityksillä. (Oikeastaan kolmikielisillä, koska alussa olevat kaksi laulua ovat latinankielisiä.) Kasetin käyttäjältä edellytetään molempien kielien tuntemusta, koska tekstejä ei ole käännetty kummallekaan kielelle, vaan esitetään alkuperäiskielellä. Yleistiedot ja yhtye-esittelyt ovat vain suomeksi.

Kasetin ulkoasu on siisti, joskin tärkeä taustateksti valokuvineen on valitettavasti tiedoiltaan hyvin pelkistetty ja vain heikkotasoisena valokopiona. Jäämme myös odottamaan kasetin lopputeksteissä mainittua nuottivihkoa.

Antti Koiranen