
-
Pelimannimerkki
Suomen Kansanmusiikkiliitossa on kehitetty 1980-luvun alussa pelimannimerkkien suoritusjärjestelmä kannustamaan ja antamaan harrastukselle tavoitteita. Kehitä omaa soittotaitoasi ja itseäsi kiinnostavaa kansanmusiikkiohjelmistoa. Merkkisuorituksista saat asiantuntevaa palautetta arviointiraadilta.
Alustavat työt ja suoritukset
Pronssimerkin suorittaja esittää hyvissä ajoin ennen suoritustilaisuutta raadille kirjallisen luettelon 20 osaamastaan kansansävelmästä. Ohjelmistossa tulee olla seuraavia rytmityyppejä: marssi, polska, valssi, sottiisi tai jenkka, masurkka ja polkka sekä vähintään yksi seuraavista: menuetti, poloneesi, katrilli.
Hopeamerkin suorittaja esittää hyvissä ajoin ennen suoritustilaisuutta raadille kirjallisen luettelon 40 osaamastaan kansansävelmästä. Ohjelmistossa tulee olla monipuolisesti seuraavia rytmityyppejä: marssi, polska, valssi, sottiisi tai jenkka, masurkka ja polkka sekä vähintään yksi seuraavista: menuetti, poloneesi, katrilli. Alustavat työt: suoritettu pronssimerkki.
Kultamerkin suorittaja lähettää Suomen Kansanmusiikkiliittoon hyvissä ajoin (vähintään kaksi viikkoa) ennen suoritustilaisuutta kirjallisen luettelon 60 osaamastaan kansansävelmästä. Ohjelmistossa tulee olla monipuolisesti seuraavia rytmityyppejä: marssi, polska, valssi, sottiisi tai jenkka, masurkka ja polkka sekä vähintään kaksi seuraavista: menuetti, poloneesi, katrilli, jokin purpurin osa. Alustavat työt: suoritettu hopeamerkki. Kultamerkin voi suorittaa aikaisintaan vuoden kuluttua hopeamerkin suorittamisesta.
Suoritustilaisuudet
Suoritustilaisuudet ovat julkisia. Pronssi- ja hopeamerkkisuorituksia järjestävät Suomen Kansanmusiikkiliitto ja sen jäsenyhdistykset. Kultamerkkisuorituksia järjestää Suomen Kansanmusiikkiliitto ensisijaisesti valtakunnallisten tapahtumien yhteydessä.
Pronssimerkkiä varten raati valitsee esitettäväksi esitetystä luettelosta ilman nuotteja neljä sävelmää. Suoritusten arvoinnissa kiinnitetään huomiota ohjelmiston kansanomaisuuteen sekä soiton puhtauteen, kansanomaisuuteen ja tanssittavuuteen. Vapaaehtoisen säestystehtävän osoittama säestystaito katsotaan eduksi.
Hopeamerkkiä varten raati valitsee esitettäväksi esitetystä luettelosta ilman nuotteja kuusi sävelmää. Suoritusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti ohjelmiston kansanomaisuuteen ja monipuolisuuteen sekä soiton puhtauteen, kansanomaisuuteen ja tanssittavuuteen. Esityksiltä edellytetään lisäksi selkeää tyylin erottelua ja rytmikkyyttä. Vapaaehtoisen säestystehtävän osoittama säestystaito katsotaan eduksi.
Kultamerkkiä varten raati valitsee esitettäväksi esitetystä luettelosta ilman nuotteja kahdeksan sävelmää. Suoritusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti ohjelmiston kansanomaisuuteen ja monipuolisuuteen sekä soiton/laulun sävelpuhtauteen, kansanomaisuuteen ja tanssittavuuteen. Ohjelmiston tulee olla ensisijaisesti perinteisiä kansansävelmiä, joiden alkuperän tulee käydä ilmi sävelmäluettelosta. Alueellisten ja yksilöllisten soittotyylien ilmentämiseen esityksessä kiinnitetään erityistä huomiota. Esityksiltä edellytetään selkeää tyylin erottelua ja rytmikkyyttä. Vapaaehtoisen säestystehtävän osoittama säestystaito katsotaan eduksi.
Raati antaa lyhyen suullisen palautteen heti suorituksen jälkeen.
Merkkisuoritusten soveltaminen
Basson, harmonin ja muiden säestyssoittimien osalta vaatimuksia nuodatetaan soveltuvin osin. Pronssimerkkiä varten suorittaja soittaa yhden helpohkon melodian, hopeamerkkiä varten kaksi keskivaikeaa melodiaa. Kultamerkkiä varten vähintään neljänneksen esityksistä tulee olla melodiasoittoa.
Pelimannimerkin suorituksissa laulaen luettelossa tulee olla monipuolisesti erilaisia laulunlajeja: runolaulu, rekilaulu, balladi, kupletti, virsi, tanssilaulu ja kehtolaulu ym.. Omien laulujen esittäminen ja improvisointi katsotaan eduksi. Vakaumuksellisista syistä virren voi jättää pois ohjelmistosta.
Merkkisuoritusten hinnat
Pelimannimerkin kustannukset ovat seuraavat:
Pronssimerkki 20 €
Hopeamerkki 35 €
Kultamerkki 85 €
Mikäli suorittaja ei ole Suomen Kansanmusiikkiliiton tai sen jäsenyhdistyksen jäsen, merkkisuorituksen yhteydessä laskutetaan jäsenmaksun suuruinen summa. Hyväksytystä suorituksesta suorittaja saa itselleen suoritusmerkin ja kunniakirjan.
Suorituslomake (pdf)
Lisätietoja Suomen Kansanmusiikkiliiton toimistosta, Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki, puh. 09-873 1320, toimisto(ät)suomenkansanmusiikkiliitto.fi
Kuvat:
Juhlallinen pelimannimerkkien jako Oriveden kansanmusiikkikursseilla 2008. Päivi Ylönen-Viiri luovuttaa Eila Hirvoselle hopeisen pelimannimerkin. Kuva: Veli-Jussi Lietsala.
Pelimannimerkin suoritus Kaustisen Pelimannitalolla 2008. Anja Kosonen hopeista pelimannimerkkiä suorittamassa. Kuva: Tove Djupsjöbacka.
Arvovaltainen tuomaristo Oriveden kansanmusiikkikursseilla 2007. Vas. Pekka Pentikäinen, Taito Hoffrén ja Antti Järvelä. Kuva: Päivi Ylönen-Viiri.
Takaisin etusivulle