
-
Kyläpelimannitoimintaa Suomen Kansanmusiikkiliitossa
Suomen Kansanmusiikkiliitossa on käynnissä vielä kuluvan vuoden loppuun saakka kyläpelimannihanke, jonka tarkoituksena on kansanmusiikkitoiminnan aktivoiminen ja kehittäminen. Toiminta alkoi EU-rahoitteisena varsinaisesti jo 2003 ja jatkuu nyt Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry:n tulella.
Kyläpelimannitoiminta tarjoaa mm. edullisia kansanmusiikkikonsertteja ja pelimannityöpajoja erityisesti kouluille.
Kyläpelimanni vierailee myös mielellään niin yksityisissä kuin yritystilaisuuksissakin, sekä on käytettävissä muissakin kansanmusiikin osaamista vaativissa tehtävissä.
Tiedustelut Suomen Kansanmusiikkiliitosta, puh. (09) 8731320 tai suoraan kyläpelimanni Pekka Pentikäiseltä puh. 0400-507242, sähköposti pekka.pelimanni@saunalahti.fi.

Pekka Pentikäinen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri ja on toiminut monenlaisissa kansanmusiikin erityisosaamista vaativissa tehtävissä mm. Sibelius-Akatemiassa ja Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa sekä opettanut lukuisilla koti- ja ulkomaisilla kansanmusiikkikursseilla. Lisäksi hän on ollut kiinnitettynä useissa ammattiteattereissa ja oopperassa toimien sekä muusikkona, säveltäjänä että näyttelijänä. Hän on esiintynyt monilla koti- ja ulkomaisilla festivaaleilla. Pekka Pentikäisen pääsoittimet ovat 1-, 2- ja 5-rivinen haitari.
Kyläpelimannin koulukonsertit ja työpajat
Kyläpelimannin koulukonsertissa kajahtavat niin perinteiset kansansävelmät kuin uudemmatkin ajan henkeen istuvat pelimannikappaleet. Mukaan sopii myös ripaus historiallista taustatietoa pelimannimusiikista ja soitinesittelyä. Konsertin kesto on 45 min., ja vakituisena vierailijana toimii Kukka Lehto, viulu.
Pelimannityöpaja on tarkoitettu jo soittimen perusteet hallitseville. Työpajassa harjoitellaan uusmaalaista pelimannimusiikkia ja soittimina voivat olla nokkahuilut, 5-kieliset kanteleet sekä viulut, haitarit, bassot, kitarat jne… Työpaja soveltuu kerralla n. 20 soittajalle, ja sen kesto 90 min.
Kurssit
Kyläpelimannin kurssitarjonnassa on tarjolla harrastajapelimannille monenlaista, aina alkeiskursseista oman yhtyeen tarpeita vastaaviin räätälöityhin kursseihin.
Tutustu kurssitarjontaan
Hinnasto