SnKansanmusiikkiliitto
Ajankohtaista | Tapahtumat | Putiikki | Koulutus | Nettipelimanni
Yhtyeet & pelimannit | Folknorth | Palaute | Linkkejä | In English | Paluu









Uudenmaan Kyläpelimannit
Pekka Pentikäinen ja Jarmo Romppanen

Pekka Pentikäinen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri. Hän on toiminut monenlaisissa kansanmusiikin koulutustehtävissä mm. Sibelius-Akatemiassa ja Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän on ollut kiinnitettynä useissa ammattiteattereissa ja oopperassa toimien sekä muusikkona, säveltäjänä että näyttelijänä. Hän on esiintynyt useiden eri yhtyeiden kanssa niin koti- kuin ulkomaisillakin festivaaleilla. Pekka Pentikäisen pääsoittimet ovat 1-, 2- ja 5-rivinen haitari.
Puh. 0400 507 242, pekka.pelimanni@saunalahti.fi

Jarmo Romppanen toimii sekä esiintyvänä muusikkona että opettajana eri musiikkioppilaitoksissa. Hän ollut teatterimuusikkona mm. Suomen Kansallisteatterissa sekä orkesteriavustajana Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Hän opettaa yhtyemusisointia ja musiikin sovittamista Porvoonseudun musiikkiopistossa ja Joensuun konservatoriossa. Lisäksi hän on mukana valtakunnallisessa peruskoulujen Mukava -kokonaiskoulupäivähankkeessa Etelä-Sipoon koulussa. Jarmo Romppanen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta v. 2002 pääsoittimenaan mandoliini. Lisäksi hän soittaa pitkähuilua, 10-kielistä kannelta ja muita kielisoittimia.
Puh. 050 5853847, jarmo.romppanen@dnainternet.net


Keikat
Kurssit
Kyläpelimannit kouluissa
Hinnasto