
-
Huomionosoitukset
Suomen Kansanmusiikkiliitolla on huomionosoituksia varten pöytästandaari sekä hopeinen ja kultainen ansiomerkki.
Pöytästandaari voidaan luovuttaa jäsenyhdistykselle, kansanmusiikkialan laitokselle tai yhteisölle tai muulle yhteistyökumppanille sekä kansanmusiikkiyhtyeelle tai yksityishenkilölle, joka on toiminut kansanmusiikin edistämiseksi.
Pöytästandaarin myöntä¨ Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus joko oma-alotteisesti tai jäsenyhdistyksen esityksestä.
Pöytästandaari luovutetaan saajalleen mahdollisuuksien mukaan juhlallisesti jossain erityistilaisuudessa.
Pöytästandaarin hinta on 30 €.
Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on edistänyt alueellista kansanmusiikkitoimintaa vähintään 10 vuotta ja on ollut Suomen Kansanmusiikkiliiton tai sen jäsenyhdistyksen jäsen vähintään kaksi vuotta. Hopeisen ansiomerkin myöntää Suomen Kansanmusiikkiliitto tai sen jäsenyhdistys.
Merkki luovutetaan saajalleen mahdollisuuksien mukaan juhlallisesti jossain erityistilaisuudessa.
Hopeisen ansiomerkin hinta on 60 €.
Kultainen ansiomerkki myönnetään pitkäaikaisista huomattavista valtakunnallisista ansioista kansanmusiikin edistämiseksi. Kultaisen ansiomerkin myöntää Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus joko oma-alotteisesti tai jäsenyhdistyksen esityksestä. Muun tahon tekemässä anomuksessa tulee olla jäsenyhdistyksen puolto.
Merkki luovutetaan saajalleen mahdollisuuksien mukaan juhlallisesti jossain erityistilaisuudessa.
Kultaisen ansiomerkin hinta on 90 €.
Jäsenyhdistyksille: ansiomerkin hakulomake (pdf)
Kuva: Pöytästandaarien luovutus Samuelin Poloneesissa 2008. Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri ja puheenjohtaja Antti Koiranen. Kuva: Jorma Airola.
Takaisin etusivulle