Ohjelma - Esiintyjät - Tapahtumapaikat - Yhteystiedot


Kansanmusiikkia ympäri Vantaata, intiimistä tupasoitosta tunnelmalliseen kirkkokonserttiin ja kaikkea siltä väliltä kaiken ikäisille kansanmusiikin ystäville!


ESIINTYJÄT 2008


Emilia Lajunen
Emilia Lajunen on viulupelimanni, joka soittaa myös nyckelharpaa/avainviulua ja laulaa. Hän valmistui maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta joulukuussa 2007. Emilia on tunnettu yhtyeistä Spontaani Vire, Suo sekä duosta Juuri & Juuri, jonka toisena jäsenenä on harmoonisoittaja Eero Grundström. Emilia Lajunen on mukana myös norjalais-suomalaisessa bändissä Aigi sekä yhtyeessä Kirjava lintu. Hän on lisäksi yksi kolmesta tanssivasta viulistista tanssi- ja musiikkiryhmä Silmussa. Näiden ohella hän esittää Pilli-Hermannin arkkiveisu- ja muita tekstejä Emilia Lajunen Co:n kanssa. Viimeisin taiteellinen hanke on nyckelharpa ja urku -projekti, jota hän työstää ja esittää yhdessä urkutaitelija Ville Urposen kanssa.
www.myspace.com/emilialajunen

Ville Urponen
Ville Urponen on suorittanut Sibelius-Akatemiassa A-tutkinnon sekä uruissa että pianossa. Musiikin maisteriksi hän valmistui Sibelius-Akatemian solistiselta osastolta vuonna 1996. Vuonna 1993 hänet palkittiin Lahden kansainvälisessä urkukilpailussa parhaana suomalaisena osanottajana ja valittiin Lahden kansainvälisen urkuviikon nuoreksi taiteilijaksi vuodeksi 1994. Urponen oli myös Mikkelin Musiikkijuhlien vuoden taiteilija vuonna 2000. Ville Urposelta on ilmestynyt kolme soololevyä, jotka sisältävät J.S. Bachin "Die Kunst der Fugen", barokin ajan urkumusiikkia sekä Väinö Raition ja Aarre Merikannon koko urkutuotannon. Konsertoimisen lisäksi Ville Urponen toimii urkujensoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa. Hän on myös pohjoismaiden vanhimman urkuseuran, Organum-seuran puheenjohtaja.
www.organum.fi

Vantaan Kansanpelimannit
Vantaan Kansanpelimannit esiintyy Vantaan kaupungin, erilaisten yhteisöjen ja yksityisten järjestämissä tilaisuuksissa. Näitä ovat olleet muun muassa Espoon Pilpatus, Samuelin Poloneesi, Vantaan päivän tilaisuudet, myllyillat Helsingin pitäjän kirkolla, Elomarkkinat, Elospelit, Kaamospelit, Suomalaisen kansantanssin ystävien valtakunnallinen juhla, Vantaan Poloneesi ja Vantaan Sottiisi. Kesällä 2005 oli viisi tervetuliaissoittoa MM-kisavieraille ja urheilijoille Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Vuonna 2006 yhtyeellä oli juhlavuosi, sillä Vantaan Kansanpelimannit täytti 30 vuotta. Yhtyeen kokoonpano ja ohjelmisto valitaan aina tilanteen ja tilaajan toiveiden mukaan.
www.vantaanpelimannit.net

Spelarit
Spelarit on kansanmusiikkiyhtye Uudeltamaalta, joka harjoittelee Vantaalla sijaitsevan kotiseututalo Påkaksen torpassa. Spelarit on osa Helsingin pitäjän tanhuujat ja Spelarit ry:tä. Spelarit on perustettu 1982 lähinnä tanhuryhmien säestysyhtyeeksi. Kokoonpano ja ohjelmisto ovat vaihdellet vuosien kuluessa. Ohjelmistossa on suomalaista ja suomenruotsalaista kansanmusiikkia perinteiseen tyyliin soitettuna sekä musiikkia muista pohjoismaista ja omia sävellyksiä. Nykyspelarit soittavat enimmäkseen viulistista pelimannimusiikkia harmoonilla, bassolla ja mandoliinilla säestettynä. Soitinvalikoimassa ovat edelleen myös mm. moraharpa, huuliharput ja säkkipilli. Musiikillisena vetäjänä toimii viulisti Patrik Weckman, mutta oppia ja ohjelmistoa on hankittu myös kaustislaisen pelimannimuusikon, Antti Järvelän, vetämillä yhtyekursseilla. Vuonna 2007 valittiin vuoden uusmaalaiseksi kansanmusiikkiyhtyeeksi Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen toimesta.
www.spelarit.net

Pekko Käppi & Ilkka Heinonen
Pekko Käppi soittaa jouhikkoa, vanhaa savokarjalaista jousisoitinta ja laulaa eri aikaisia lauluja. Hän on kunnostautunut mm. teatterisäveltäjänä sekä tuottajana jouhikko-perinnettä herättelevällä kokoelmalla Hiien Hivuksista. Pekko Käppi esiintyy solistina sekä vaikuttaa yhtyeissä kuten neljän jouhikonsoittajan muodostama Jouhiorkesteri, lauluyhtye Äijä, etnoyhtye Vilddas, rockbändi Office Buildingin ja free-folk-yhtye Kiila. Lisäksi Käppi työskentelee "Masters of Finnish Folk Music" -projektissa sisältövastaavana.
Ilkka Heinonen on opiskellut kontrabassonsoittoa mm. Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla. Heinonen soittaa kontrabasso lisäksi jouhikkoa ja bassojouhikkoa sekä laulaa. Yhtyeistä mainittakoon Jouhiorkesteri ja Ruuti sekä klezmeryhtye Freilach mit Kneidlach.
www.pekkokappi.com

The Polka Chicks
The Polka Chicks on viehätysvoimainen trio, joka soittaa kansanmusiikkia tyylikkään varmalla svengillä ja raikkaalla otteella. Yhtyeessä soittavat Kukka Lehto (viulu, mandoliini, laulu), Teija Niku (haitarit, laulu) ja Suvi Oskala (viulu, alttoviulu, laulu). The Polka Chicksin ohjelmisto koostuu enimmäkseen omista sävellyksistä, mutta mukana on myös kansanmusiikkia Suomesta ja muista Pohjoismaista. Yhtye pystyy soitollaan luomaan erilaisia äänimaailmoja, joissa soivat niin herkät ja romanttiset valssit, jylhät polskat kuin railakkaat polkatkin. The Polka Chicks on konsertoinut Suomen lisäksi myös USA:ssa sekä Tanskassa. Keväällä 2005 yhtye tuli toiselle sijalle Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuissa. The Polka Chicks julkaisevat piakkoin ensilevynsä.
www.myspace.com/thepolkachicks

Lieto
Lieto on Porvoonseudun musiikkiopistolaisista koostuva taitava ja nuori yhtye. Ohjelmisto koostuu omista sävellyksistä sekä tuoreenkuuloisesti sovitetuista itäuusmaalaisista traditionaalisista kappaleista. Mukana on suomen- ja ruotsinkielisiä sekä instrumentaalikappaleita. Ensilevy "Paljasjaloin - Barfota" julkaistiin vuonna 2004 ja uusin levy "Taije" tänä vuonna (2008). Lieton jäsenet ovat Erja Askolin (harmooni), Tiina Tolonen (kontrabasso), Veikko Muikku (haitari), Erica Askolin (laulu), Jarmo Romppanen (mandoliini, mandola, kitara), Maria Sauros (viulu), Essi Olkanen (viulu, kantele).
www.jarmoromppanen.net
http://city.porvoo.fi/musiikkiopisto/fi/opetus/folk.htm

Angelit
Angelit esiintyvät Vantaan kansanmusiikkiviikon lastenkonserteissa. Ursula ja Tuuni Länsman tulevat Inarin Angelista, joka on ainoita saamelaiskyliä Suomessa. Angelissa kaikki puhuvat saamen kieltä äidinkielenään ja kylän pääelinkeino on porotalous. Lähimpään kauppaan on matkaa 60 kilometriä. Joikaaminen on saamelaisten tapa puhua ja puhdistautua. Angelit lähestyy joikuja uusin keinoin. Perinteisten, suvussa kulkeneiden joikujen lisäksi he ovat itse säveltäneet ja sanoittaneet sekä joikuja että uudempia ns. joikulauluja. Iloisissa ja mukaansa tempaavissa konserteissaan he välittävät myös elävää tietoa saamelaisuudesta, tärkeästä vähemmistökulttuuristamme. Yhtyeen jäsenet ovat Ursula Länsman (laulu, rumpu), Tuuni Länsman (laulu, kitara, rumpu), Eero Nurmela (kitara) ja Antti Rikkilä (lyömäsoittimet).
www.angelit.net



Kansanmusiikkiviikon suunnitteluun ja järjestelyihin ovat osallistuneet Spelarit, Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, Vantaan kansanpelimannit, Vantaan musiikkiopisto ja Vantaan seurakuntien yhteinen musiikkityö.

Tiedustelut: Sari Kaipainen 040 534 0603,
Suomen Kansanmusiikkiliitto (09) 8731320, toimisto(aT)suomenkansanmusiikkiliitto.fi, www.suomenkansanmusiikkiliitto.fi

Tukijat ja yhteistyökumppanit: